torstai 18. syyskuuta 2014

Roberto Cavallia 60 senttimetriä

Taannoisella kesän Eurokankaan visiitillä osui trikoohyllyssä silmään 
pirteä valkoinen värikkäillä kuvioilla varustettu Roberto Cavallin trikoorulla. 
Siinä sitten käsiini napattuani harmikseni huomasin, 
että siinä ei ollut jäljellä enää kuin aivan pieni pätkä. 
Nappasin sen mukaani kuitenkin ja kassalla palalle mitattiin pituutta 60 senttiä.

Kotona sitä palaa sitten vääntelin ja kääntelin ja ihmettelin, että kenelle ja mitähän siitäkin saisi aikaan. Kyllästyin vääntelyyn ja taittelin siinä kangasta kaappiin niin miten satuinkin vilkaisemaan peilin kautta kun kangas oli kaksinkerroin leveyssuuntaan taiteltu ja sehän näytti siinä ihan paidalta, itselle.

Ei muuta kuin kangas leviäksi lattialle, saksilla hienoista muotoa ja saumurin alle. Hihat ja helma raakareunalla, kaula-aukko käännettyä ja avot. 
Aikaa taisi mennä suunnilleen 10 minuuttia ja kangasta tosiaan se 60senttiä. Tämä on siis ns. väärään langansuuntaan leikattu, mutta kuka sitä nyt joka suuntaan joustavasta trikoosta huomaa ;-).
Malli on oma, summassa saksittu mitä kankaasta sai, juuri mitään siitä ei sitten jäänytkään.





Ja on tykätty ja pidetty.


-Minna-


6 kommenttia:

  1. Kyllä on kaunis kangas. Tykkään niin EK:n palojen tonkimisesta, useimmiten sieltä jotain kivaa löytää :) Kangas sopii mainiosti juuri paitaan. Marakantti-blogin kautta tulin tänne ja jäinkin myös lukijaksi. Teillä on täällä kivoja ja mielenkiintoisia juttua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kanneli ja tervetuloa lukijaksi! :-)

      Poista