Taas ollaan hyvällä asialla.
Huomenna perjantaina 14.10.2016 vietetään Roosa nauha -päivää ja ompeluryhmämme Saumanvara järjestää hyväntekeväisyyshuutokaupan, jonka koko tuotto menee suoraan lyhentämättömänä Roosa nauha -keräykseen syöpäsäätiölle. Olen ollut ilo ja kunnia osallistua samaan huutokauppaan aina aiemminkin ja blogista löytyy juttua
vuoden 2014 sekä
viime vuoden 2015 hyväntekeväisyyshuutokaupoista. Vuonna 2014 keräsimme yli 15.000 euroa ja viime vuonna potti oli huima yli 16.000 euroa. Jotenkin on jo tässä vaiheessa kutina, että nyt potista kertyy vieläkin suurempi… <3
Nyt on helppoa lähteä tekemään hyvää ja saada samalla itselleen upeita vaatteita ja muita käsitöitä. Huutokauppa käydään taas
fb:n ryhmässä "Saumavaran sydämestä - Roosa nauha huutokauppa 14.10.2016" (linkki), johon kuka tahansa voi liittyä ja osallistua huutamiseen. Huudettavat kohteet löytyvät kuva-albumeista. Ja ajankohta on siis perjantaina 14.10.2016.
Lisäys 16.10.2016: … ja kutina osoittautui oikeaksi. Huutokauppa keräsi yli 26.000 euron potin! Huikeaa!!! Olo on tosi onnellinen, kun voi olla tällaisessa tekemässä hyvää <3
Lisäys 20.10.2016: Potti on jo 27.790 euroa! Sanaton. Keräyspotin tilanteen näet täältä
(linkki).
Itseltäni huudettavana on seuraavat 6 kohdetta:
Kaksi kohdetta, joissa kummassakin kaksi trikoohuivia. Toisessa kohteessa on bambihuivi (tummansinisellä pohjalla pinkkejä glitterbambeja, tausta vaaleanpunainen) ja valkoisella pohjalla pieniä omppuja (hopeiset kiiltävät hieman, muut omput liloja/mintunvärisiä/vaal.punaisia) ja taustakangas valkoinen. Kaikki huivit sopivat n. 0-2,5 -vuotiaalle. Sovituskuvissa oma 3-vuotias, jolle huivit vielä mahtuvat, mutta sopivampia pienemmille. Huivit sopivat sekä ulkokäyttöön että kuolahuiveiksi.
Toisessa trikoohuivikohteessa on mintunvärinen pandahuivi (Viljamin puodin pandatrikoo) ja valko-tummansiniraitainen huivi. Molempien huivien taustakankaana on musta trikoo.
Peplum-tunika (98cm) ja samistelumekko nukkevauvalle (43cm). Materiaalina trikoo ja edessä Silhouetten leikkurilla leikatut perhoset silityskalvosta. Vaaleampi silityskalvo on helmiäistä, joten se säihkyy valossa. Nuken mekossa on takana iso halkio tarranauhakiinnityksellä, jolloin se on lapsenkin helppo pukea nuken päälle.
Kaavat: peplum-tunika (98cm) muokattu Ottobren peplum-kaavasta (1/2015),
nuken mekko muokattu Suuri Käsityö -lehden nuken paidan kaavasta (9/2006 ja 4/2007)
Kangas: trikoo, Jätti-Rätti
Silityskalvokuvat: Silhouettella leikattu
Silityskalvot: Hot Flex ja Pearl Flex, MDP Supplies
Sovituskuvassa peplum-tunika on 92/98cm-vaatteita käyttävät kuopuksen päällä. Pojan. Mutta lapsirääkkäystä ei tapahtunut vaan poika suostui mielellään malliksi ;)
Molemmissa vaatteissa on silityskalvosta leikatut kokomerkit. Perhosenmallisina, tottakai ;)
8 kpl vapaavalintaisia kokomerkkejä silityskalvosta. Korkeimman huudon tehnyt saa siis valita 8 sellaista kokomerkkiä mitkä haluaa; niiden värin, kokonumeron ja merkin kuvion. Kuvio voi olla esim. tähti, sydän, kruunu, pupu tai auto. Onpa kerran tullut leikattua jopa juustonaksun mallinen kokomerkki silityskalvosta ;) Mukaan saa ohjeet silityskalvon kiinnittämiseen. Väreistä löytyy ainakin alla olevat 25 vaihtoehtoa.
Lisäksi vielä kaksi heijastinkuvakohdetta. Toisessa kolme koirantassua heijastavasta silityskalvosta. Isommat tassunkuvat 4,5x4,5cm ja pienin kuva 3x3cm. Toisessa kohteessa tiara, jonka koko on 9,5x6cm.
-Jaana-