Eikä käsityöaihetta, jonka voisi blogissa ohittaa muutamalla sanalla. Niinpä otimme kuvat Tukholman käsityökauppakierroksesta ja Syfestivalen-messuilta. Listauksen ei ole tarkoitus olla kaiken kattava käsityöliikeopas vaan kertomus, missä kävimme ja vinkkejä muillekin.
Olimme lauantaina ensimmäiseksi suuntaamassa hotellilta Ohlsson Tygille, kun Minna pysähtyi äkkiä erään liikkeen kohdalla. Eikä ihme; kauppa oli täynnä nappeja ja nauhoja. Aika karkkikauppa siis :) Mattssons Band löytyi osoitteesta Kungsgatan 19 (liikkeen nettisivut).
Kadun toiselta puolelta löytyy Panduro Hobbyn Tukholman kauppa. Ketjulla on paljon liikkeitä Ruotsissa. Panduro Hobbyn valikoima on laaja ja suomalainen vastine on lähinnä Sinooperi; valikoimasta löytyy kaikkea askarteluun liittyvää, kankaita, helmiä, maaleja jne. Liikkeen osoite on Kungsgatan 34 ja nettisivut löytyy täältä. Panduro Hobbylla on myös suomenkielinen verkkokauppa ja he toimittavat siis myös Suomeen.
Seuraavaksi saavuimme ensimmäiseen kangaskauppaan, Ohlssons Tygeriin. Tästä olimme lukeneet aiemmin ja valikoiman suppeus sekä liikkeen pieni koko ihmetyttivät, kunnes huomasimme että liike toimii kahdessa kerroksessa ;) Alakerrasta löytyi pakkakankaiden lisäksi paljon tarvikkeita ja palalaareja.
Me kävimme Sveavägenin liikkeessä, mutta heidän liikkeitä on Tukholmassa useita sekä eri puolilla Ruotsia. Ohlssons Tygin nettisivuilta saa suhteellisen hyvän käsityksen valikoimasta ja hintatasosta, joka oli mielestämme aika edullinen ja myynnissä oli myöskin paljon alekankaita. Ihmisiä oli todella paljon ostoksilla Syfestivalen takia ja myyjä kertoi, että heillä on maksimimiehitys sen takia.
Koska myöhemmin iltapäivällä Kungens Kurvassa käydessämme törmäsimme toiseen Ohlssons Tygin liikkeeseen, oli pakko pyörähtää myös siellä ;) Ja tarttuipa sieltäkin muutama kangas mukaan. Tämä liike oli selvästi keskustassa olevaa pienempi. Liike sijaitsee aivan Ikeaa vastapäätä olevassa kauppakeskuksessa yläkerrassa.
Tulholman keskustassa on Åhlénsin tavaratalo, josta löytyy pieni kangas- ja ompelutarvikeosasto. Paino sanalla pieni, sillä alla olevassa kuvassa on koko kyseinen osasto… Myynnissä oli myös Marimekon kankaita. Åhlénsin nettisivujen linkki
Åhlénsin tavaratalon takana olevalla kadulla on Slödj-Detaljer. Liike on valikoimaltaan samantapainen kuin Panduro Hobbykin; valikoimissa on askartelutarvikkeita laidasta laitaan. Heillä oli niin helmitarvikkeita, kangasvärejä, leivontatarvikkeita, todella laaja valikoima puutyötarvikkeita jne. Esimerkiksi Minna on jo jonkin aikaa etsinyt pimeässä hohtavaa kangasväriä Suomesta eikä sellaista ole löytynyt. Sellainen löytyi Slödj-Detaljerista ja vieläpä kahdessa eri pullokoossa.
Slödj-Detaljerilla on kolme liiketta Ruotsissa, joista tämä yksi Tukholmassa osoitteessa Mäster Samuelsgatan 56, nettisivut löytyy myös suomeksi ja he siis postittavat Suomeenkin.
Yksi Tukholman kangaskauppojen pääkohteista oli Stoff & Stilin liike Kungens Kurvassa. Olimme kumpikin käyneet Stoff & Stilillä vuosi sitten, kun teimme perheidemme kanssa lomamatkat Tanskaan. Ihan helppoa ja nopeaa tässä liikkeessä ei ole käydä Tukholman keskustasta käsin. Arkipäivänä liikkeeseen olisi tosin päässyt helposti ja ilmaiseksi Ikean bussilla, joka tulee parin sadan metrin päähän Kungens Kurvan Ikealle. Koska kävimme Stoff & Stilillä lauantaina, käytimme julkisia kulkuneuvoja ja otimme ensin pendeltågetin Skärholmenin asemalle, josta vaihdoimme Kungens Kurvaan menevään bussiin.
Stoff & Stilin valikoimasta saa myös hyvän käsityksen heidän nettisivuiltaan. Valikoima on laaja niin kankaiden kuin tarvikkeidenkin osalta. Heillä on mm. ihania kangasvärisabluunoita ja digiprinttejä. Valikoimasta löytyy myös ompelumerkkejä, kaavoja, helmiä sekä pieni määrä lankoja. Jostain syystä he eivät valitettavasti postita Suomeen eli oli mentävä itse paikan päälle. Toistamiseen :) Myös täällä oli porukkaa paljon ostoksilla Syfestivalen-viikonlopun takia.
Toisessa keskustan tavaratalossa, NK eli Nordiska Kompaniet, oli paremman kokoinen kangasosasto kuin Åhlénsilla. Kankaat olivat tosin aika hintavia eivätkä ainakaan edullisia. Laatu vaikutti kyllä hyvältä. Valikoimissa oli myös jonkin verran ompelutarvikkeita, nappeja ja nauhoja. NK:n nettisivut
Syfestivalen-käsityömessuilla kävimme sunnuntaina ja se on kuulemma messujen rauhallisin sekä hiljaisin päivä. Ihmisiä oli kyllä edelleen paljon liikkeellä. Syfestivalen on Ruotsin suurin käsityömessutapahtuma, mutta onneksi olimme etukäteen lukeneet netistä, että ne eivät silti ole älyttömän suuret. Kaikki näytteille asettajat ovat yhdessä hallissa. Messuilla sai silti aikaa kulumaan helposti 4-5 tuntia ilman, että kiersi kunnolla edes puolia kojuista.
Messuilta löytyi niin kangas-, lanka-, ompelutarvike-, ompelukone-, askartelu- kuin helmikauppojakin. Ihanan laaja tarjonta kaikkea käsitöihin liittyvää! Olipa mukana jo neljättä kertaa suomalaisten kangaskauppojen yhteisosasto Indie Fabrics, jolla oli todella hieno edustus. Se pisti käsityömessuilla yleisesti silmään, että tilkkukankaita oli todella paljon myynnissä. Ovatkohan ruotsalaiset kovempia tilkkuilemaan kuin me? Messuilla järjestetään myös erilaisia workshopeja, joissa pääsee kokeilemaan ohjatusti erilaisia käsityöjuttuja.
Mitä käsityöaiheisesta viikonlopusta toimme itsellemme tuliaisiksi muuta kuin paljon ihania muistoja sekä kokemuksia? Noh, kankaita, helmiä ja tarvikkeita tottakai ;) Ostokriteerinä oli "jotain mitä Suomen kaupoista ei saa ja mitä ilman ei voi olla". Tässä on lopputulos eli käsityötuliaisemme...
… Minna osti Ohlssons Tygeristä hämähäkinverkkotylliä lasten halloween asuihin, tummaa joustofarkkua palalaarista sekä second skin trikoota myös paloista. Skinin pala oli yli 80cm ja hintaa palalle tuli 27 kruunua, siis sitähän ei todella voinut jättää kauppaan, vaikkei siitä vielä suunnitelmaa olekaan. Slöjd-Detaljerilta löytyi vihdoin kauan kaivattu glow-in-the-dark kangasmaali, myös halloween juttuihin. Tämä löytö käy kankaan lisäksi myös muihin materiaaleihin ja se kiinnitetään joko silittämällä tai uunissa. Stoff&Stililtä löytyi harmaa neulos, jossa hopeisia hileitä, ihanan pehmeää. Harmaa farkkutrikoo sekä harmaa sydäntrikoo ovat myös stoff&stililtä. Messujen antia olivat Minions-trikoo jostain kojusta, muurahaistrikoo Tyglyckanilta, seikkailutrikoo Indie Fabricsin kojusta sekä 3exterin kuvionepparit. Näin jälkikäteen katsottuna, suhteellisen maltilliset ostokset ;-).
… Jaana osti Ohlssons Tygistä ihanan pehmeää harmaavalkoraidallista neulostrikoota sekä graafisia mustavalkoisia puuvilloja (kuvassa alarivissä). Lisäksi sieltä tarttui mukaan hopeinen trikoo, josta tulee jouluksi paita. Sen päällä on kuvassa Mattssons Bandista ostetut isot hopeanväriset napit. Stoff & Stililtä Jaana osti vihreäpohjaisen kirsikankukka-aiheisen puuvillan, josta tulee keväämmällä mekko itselle. Tosin neiti numero kaksi eli keskimmäinen lapsista oli heti tilaamassa siitä itselleen juhlamekkoa. Stoff & Stililtä löytyi myös ihana oravaaiheinen ompelukuva, joka tulee löytämään tiensä kuopuksen housuja koristamaan. Käsityömessuilta yksi Tyglyckan kettukangas oli myyty lauantaina loppuun, joka jäi kaihertamaan mieleen… ;) Jostakin osastosta tuli ostettua mu-va/minttu/persikkatrikoota puolikuiden kuvioilla ja Indie Fabricsilta Paapiin uutta trikoota, Satoa sekä Käpyseltä vihreäraidallista resoria. Paapiilla oli myynnissä myös kuoseissa olevista hahmoista tehtyjä kortteja, joita tuli ostettua kasa <3 Messuilta tuliaisina tuli myös helmiä sekä kuvioneppareita 3exteriltä.
Käsityöviikonloppu onnistui yli odotusten ja siitä jäi ihanat muistot, joiden avulla jaksaa taas tarpoa tätä pimeää syksyä eteenpäin!
- Jaana & Minna -