torstai 8. lokakuuta 2015

Roosa nauha -huutokauppa 2015

Taas on Roosa nauha -päivä ja jo kolmannen kerran ompeluryhmä järjestää hyväntekeväisyyshuutokaupan. "Saumavaran sydämestä - Roosa nauha -huutokauppa" pidetään huomenna perjantaina 9.10.2015 klo 10:00-22:00 Facebookissa olevassa ryhmässä. Kuka tahansa voi liittyä ryhmään ja huutaa itselleen upeita, uniikkeja käsitöitä. Huudettavana on niin vaatteita, neulottuja juttuja, grafiikkaa, helmikoruja kuin kaikenlaisia muitakin ompeluryhmäläisten tekemiä käsitöitä.

Jokainen on maksanut töidensä materiaalit itse kuten myös postituksen eli koko huutosumma menee suoraan hyväntekeväisyyteen Syöpäsäätiölle. Nyt kannattaa katsoa tämän fb-ryhmän upeita käsitöitä ja huutaa hyvän asian puolesta. Viime vuonna samalla huutokaupalla kerättiin huima yli 15.000 euron potti!

Ja mukana ollaan jälleen tekemässä huutokohteita! Tänä vuonna hyväntekeväisyyshuutokauppaan valmistui kaksi jumppapussia sekä naisten legginsit.

Jumppapussit ovat farkunnäköisestä, mutta ohuesta puuvillasekoitekankaasta ommellut. Kuvat on tehty silityskalvoista. Jumppapussien koko on 32x40cm. Jumppapussit ovat huudettavina omina kohteinaan.


Ballerinaversio jumppapussista





Jumppapussi jalkapalloilijalla




Malli ja idea oma
Kangas: puuvillasekoite, Jätti-Rätti
Kuvat: free clipart netistä ja silityskalvot MDP Supplies


Lisäksi huudettava on naisten legginsit joustofarkkukankaasta. Koska vaatteen koko rajaa ostajia todella paljon, otin kuvat omista farkkujerseylegginseistäni ja ompelen huutokohteen ostajan toiveen mukaisesti. Legginsien koko voi olla 34 ja 42 väliltä. Farkkutrikoo on väriltään tummansininen.




Legginsien kaava: Treviso (Ottobre 2/2011)
Kangas: Jätti-Rätti


Perjantaina 9.10.2015 kaikki siis huutamaan hyvän asian puolesta! Linkki fb-ryhmään alla




Lisäys 14.10.2015: Huutokauppa sujui jälleen kerran loistavasti ja keräsimme Syöpäsäätiölle yli 16.000 euron potin! Mieletöntä! On todella suuri ilo olla tällaisessa mukana ja kaikki kolme huutokohdettani löysivät uuden kodin ja niistä kertyi peräti 95 euron potti <3 Kiitoksia!


-Jaana-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti