torstai 25. helmikuuta 2016

Haaveesta totta - housuompelua itselle

Olen jo pitkään, pitkään haaveillut siitä, että osaisin ommella itselleni istuvat housut.
Joskus täysi-ikäisyyden kynnyksellä tuli ommeltua useammatkin, mutta vartalon malli on muuttunut niistä ajoista niin julmetun paljon ettei niillä vanhoilla kaavoilla ole ollut pitkään aikaan enää mitään virkaa. No, eipähän sen malliset housutkaan enää ole oikein se juttu.

Olen myös ihan pikkuisen kadehtimalla seurannut kun useampikin bloggari on esitellyt itselleen ommeltuja housuja, mutta erityisesti olen pitänyt silmällä Ideoi-blogin Piian ompelemia farkkuja. 
Miettien samalla, että jos muutkin rohkenee niin miksen minäkin...
ja siitä se sitten lähti.


Ottobren naisten numerossa 5/2014 näytti olevan sopiva kapean mallinen farkku, mutta eipähän sitä lehteä sitten itseltä löytynyt. Onneksi ystävä pelasti ja sain piirrettyä kaavan.


Tähän versioon en tehnyt mitään muutoksia ja housut istuu omasta mielestäni jo näinkin tosi kivasti.
Seuraaviin otan ehkä ihan pikkuisen lisää tilaa näille isoille reisille ja toisaalta ihan pikkuisen vyötäröstä pois, sillä nämä tarvitsevat vyön pysyäkseen kauniisti ylhäällä.
Kangas löytyi jälleen paikallisesta kangaskaupasta ja ostin sen ihan sillä ajatuksella, että ompelen koeversion. Kangas ei ole varsinaista farkkua, vaan hieman joustavaa housupuuvillaa. Käyttöön pääsivät nämäkin ja ovat nyt olleet päällä jo koko viikon ja toimii ihan hyvin. Ryppyyntyymistä esiintyy oikeastaan vähemmän kuin odotin, vyötärölle ja polven taakse, kuten kuvistakin näkyy.




Vyötäröltä tosiaan ihan pikkuisen pois, niin istuu vielä paremmin takaa ja voisi ajatella jopa ilman vyötäkin. Tosin, olen niin tottunut käyttämään housuja vyön kanssa, että en tiedä osaisin edes olla ilman. Ostohousujenkin kanssa kun on aina se ongelma, että kun löytyy reisistä sopivat niin vyötärö on aivan liian suuri.



Vetoketju ja vyötärön seutukin onnistui mielestäni ihan nappiin. Jos jotain virhettä näistä etsii, niin takataskut olisi saaneet olla ehkä hiukan sisempänä.


Kaava: farkut naisten ottobre 5/2014
Kangas: joustavaa puuvillaa Jätti-Rätistä

Näitä todella tulee syntymään lisää ja haaveissa siintääkin jo sellainen tilanne, ettei kauppaan tarvitsisi enää edes mennä housuja ostamaan.

-Minna-

10 kommenttia:

  1. Ihan törkeän hienot! Mulla on sama ongelma: kaupan housuissa on reisien kohdalla liian vähän tilaa, ja lopulta hankautuu kangaskin puhki. Kaavaan kun lisäis pikkuisen tilaa niin luulis muuttuvan, täytyykin kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Niinhän siinä tosiaan käy, kangas kuluu puhki , reisien kinnatessa ja vyön kanssa saa kuroa että pysyy ylhäällä ;-).

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! Omallakin to do listalla on housut. Jännä ilmiö sinänsä: joskus paljon nuorempana ompelin housujakin tuosta vain. Nyt on tullut joku ihme kynnys. Ehkä jonain päivänä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna, tosiaan itsekin silloin nuorempana tuli ommeltua juurikin tuosta noin vaan. Toki silloin ei ollut ihan niin paljoo muotoa kuin nykyään, mutta sama ongelma oli silloinkin valmishousujen kanssa... reisistä kun oli sopivat niin vyötäröltä ei pysyneet ylhäällä.

      Poista
  3. No niin, nyt pääsin kurkkaamaan kun muistin yhtäkkiä että "NE FARKUT!" ja suoraan avasin koneen ja klikkasin blogiin katsomaan millaiset sä teit :) Nehän ovat tosi kivannäköiset! Mulla itselläni ei ole tuota lehteä joten en voinut sillä lähteä kokeilemaan, houkutteli kyllä kans. Näiden housujen tekemiseen jää kyllä tavallaan koukkuun, kun alkaa viilailemaan kaavaa :D mutta ehdottomasti nämäki ovat hyvännäköiset päällä ja kiva kun innostuit mun mukana housujen tekemisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia ja tämä on kyllä ihan mahtavaa miten toisten tekemisestä inspiroituu itsekin. Seuraavaksi kokeiluun itselle tulee se Tyynen jakkukaava.

      Poista