perjantai 11. joulukuuta 2015

Puolikuita puhelimelle

Uusi puhelin tarvitsi uuden suojakuoren. Myynnissä oli lähinää valkoisia ja mustia puhelinkoteloita tai Kiinasta tilaamalla huonoja kuviollisia kuoria. Tytöille olen tilannut muutamat kuoret netistä ja jo parissa viikossa ovat kuluneet kaamean näköisiksi. Niinpä ostin kaupasta perusvalkoisen, hyvälaatuisen puhelinkotelon sekä paikallisesta askartelukaupasta mustaa akryylimaalia.




Kotelo on tekonahkaa ja yritin googlaamalla selvittää miten siihen saisi kuviot. En tullut juuri hullua hurskaammaksi. Paikallisesta askartelukaupasta, Presentosta sain jälleen kerran loistavat ohjeet, tiedon sekä sopivan maalin. Idea puolikuihin on Fermlivingin kuosista, josta sain inspiksen tähän kassiinkin.





Lähtötilanne; valkoinen tekonahkainen puhelinkotelo ja mustaa akryylimaalia


Maali: musta akryylimaali, Presento
Kännykkäkotelo: Clas Ohlson


Kun kerroin miehelle, että ajattelin maalata kotelon kanteen puolikuita oli ilme näkemisen arvoinen. Siis mitä?! Juu, ei taivalla olevia kuita vaan puolikuun muotoisia kuvioita ;)



-Jaana-

4 kommenttia:

  1. Tosi hieno!! :) Maalasitko vapaalla kädellä vai teitkö jonkin sapluunan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paulina :) Ihan vapaalla kädellä maalasin. Tähän riitti juuri ja juuri mun maalaustaitoni ;)

      Poista
  2. Hieno on! Itse ostin Sinellistä syksyllä nahalle ja tekonahalla tarkoitettua maalia, mutta työ on yllättäen vielä tekemättä, vaikka suunnitelma valmiina onkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista :) Silloinhan se on jo puoliksi tehty?! ;)

      Poista