lauantai 29. marraskuuta 2014

Talvimekko

Tai no jollei nyt ihan talvimekko, niin ainakin suht lämmin ja valkoinen.
Minulla on ollut käytössä jo pari vuotta Espritin mekko, ommeltu collegesta tai vastaavasta ja olen kovin siitä pitänyt. Se alkaa olemaan jo vähän nukkainen niin uusi oli saatava.
Ei muuta kuin mekko lattialle leviäksi ja piirtämään kaavoja.

 Kaapissa sattui sopivasti olemaan jo syksyllä aiemmin tilattu pätkä Metsolan ihanan muhkeaa joustocollegea harjatulla taustalla.
Malli muokkaantui matkan varrella hieman, taskut jäi pois ja helma on takaa hieman
pidempi kuin edestä, pienoista hienosäätöä siis.
Ja tykkään niin että melkein halkeen.

Ihanasti saatiin tänne eteläänkin lunta, mistä tosin saatiin nauttia vain hetki ja nyt lumet onkin jo muisto vain ja maa taas ankean musta ja märkä.




Minulla on ollut jo pitkään tarve kivalle kaulan lämmittimelle. En lämpene oikein millekään huiveille niin mallia tuli senkin vuoksi metsästettyä pitkään.
Kerran sitten törmäsin OmaKopan blogissa virkattuihin kaulureihin ja ihastuin täysillä.
Tähän kuvioon oli muistaakseni siellä ohjeetkin joita hyödyntämällä tein oman versioni siitä. 
Lankana tässä on muistaakseni Hjärtegarnin Palino, merinovillaa, eli ei kutita.



Takana on nappirivi pukemista helpottamassa.



Kaulurin kaveriksi tietty sitten myös rannettimet, vai mitkä nämä oikein on nimeltään.
Näihinkin oli ohjeet jossain, mutta ne on nyt harmillisesti hukkuneet jonnekin.





Näiden virkkaamisesta on jo tovi aikaa, mutta ajattelin esitellä ne tässä samalla kun tämän mekon kanssa niitä on tullut pidettyä. Joku kysyikin, että onko nämä kiinteästi mekossa kiinni ;-).



Näitä ihania talvikelejä odotellessa. Mä niin inhoan tätä mustaa märkää vuodenaikaa, mikä meillä täällä etelässä yleensä kuukausien ajan vaikuttaa.

-Minna-






5 kommenttia:

  1. Kaunis mekko ja todella ihanat kuvat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mekosta tykkään kovin niinkuin myös kuvaajasta ;-) (mies siis harrastelee kuvailua myöskin).

      Poista
  2. Kiva mekko! Ja ihanat myös nuo lämmittimet:)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Nyt jo muutaman vuoden ompelun jälkeen sitä ainakin luulee jo hiukan hoksaavan että mitä itselle kannattaa ommella ;-).

      Poista