lauantai 15. marraskuuta 2014

Oodi junasukille

Oi, miksi kukaan ei ole kertonut aiemmin, miten mahtavan mallinen junasukka on vauvalle ja taaperolle? En olisi aiemmin neulonut muita malleja ollenkaan. Onneksi törmäsin junasukkiin kuopusta odottaessa ja neuloin hänelle pienet junasukat. Mutta… mies kävi vähän aikaa sitten uimahallissa lasten kanssa ja takaisin tullessa toinen junasukka oli kadonnut jonnekin matkan varrelle. Onneksi sentään kaikki kolme lasta olivat tallessa ;) Niinpä neuloin pojalle uudet junasukat ja hieman isompana, kun tuosta pienestä kääryleestä on kasvanut kävelevä taapero. Äidin pieni se silti on.



Lanka: Vikingin Babyull, Lankamaailma
Puikot: 3,0 mm





Junasukkien ohje löytyy mm. tästä linkistä. Syy miksi näiden villasukkien nimi on junasukat selviää oheisesta, kaunista tositarinasta. "Terttu Latvalan äiti Kerttu Latvala oli matkalla 2 kk ikäisen tyttövauvansa Tuulan kanssa sotaa pakoon alkuvuodesta 1940. Junamatka Vaasasta keskeytyi, kun rata oli poikki pommitusten takia. Junassa oli heitä vastapäätä istunut eläkkeellä oleva käsityönopettaja, jolle tuli sääli pientä vauvaa ilman tossuja. Niinpä hän oli purkanut valkoista, käsin neulottua villatakkiaan ja neulonut langasta sukat radan korjaustöiden aikana. Kerttu Latvala neuloi elämänsä aikana useita satoja sukkia tällä samalla mallilla, uudet sukat aina kun tuttavapiiriin syntyi uusi vauva. Myös Terttu Latvala on neulonut yli 200 paria"


Nämä ovat ne ensimmäiseksi neulotut junasukat, joista toinen sukka on kadoksissa. Ovat olleet aivan loistavat jalassa! Pysyvät hyvin ylhäällä pienissäkin kintuissa, jotka sätkivät koko ajan :)


Lanka: Vikingin Babyull, Lankamaailma
Puikot: 3,0 mm


Nämä junasukat neuloin viime vuonna kummitytöllemme, silloin vuoden ikäiselle taaperolle.


Lanka: Gjestal Janne, Lankamaailma
Puikot: 3,5mm


-Jaana-

8 kommenttia:

  1. Mä inhoan junasukkia. Meidän kolme lasta on saanut lahjoiksi yhteensä varmaan melkein kymmenen paria junasukkia, ja yhtään niistä ei ole tullut käytettyä paria kertaa enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi :( Meillä ja ystävillä nämä ovat olleet parhaita.

      Poista
  2. Mäkin olen tykännyt että nuo junasukat on olleet parhaiten jalassa pysyviä pienillä pötkylöillä...tai no, meillä niitä on vielä tuolla 2,5 vuotiaalla pötkylälläkin käytössä... :) Kauniita sukkia olet neulonut, mulla ei pysy puikot käsissä lainkaan, onni on äiti joka osaa neuloa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menee tosiaan vauvoilla sekä taaperoilla ja leikki-ikäisilläkin ;) Äidin neulomiin sukkiin tulee myöskin lisänä mukaan (vähintään) sata kiloa rakkautta <3

      Poista
  3. Ihanat! Ja mikä väri! <3 Minä muuten tein ensimmäiset junasukat sen viime kerran treffaamisen jälkeen. ;) Oli kivat neuloa. Onnistuin tekemään niin isot, että saa hieman vielä odottaa pienen miehen jalan kasvua... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väri on tosiaan herkullinen. Neiti numero kaksi haluaisi itselleen samanväriset villasukat, mutta niitä ei voi tuosta vauvalangasta neuloa :/ Voi olla haastava löytää saman väristä lankaa paksumpana. Sä oot neulonut niihin samalla tavalla kasvuvaraa kun mun Siiri&Myyry-lapasiin tuli :D

      Poista