keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Kevätpipoja rakkaille

Lämpimämpien kelien myötä oli taas aika kaivella keväisemmät pipot talvisäilöstä ja kerrankin olin ollut kaukaa viisas jo viime syksynä. Nimittäin aina, kevään tullessa kaivetaan pipolaatikkoa ja huomataan, että joko pipot on menneet hukkaan, jääneet pieneksi tai muuten vaan nuhjaantuneet niin ettei niitä tee mieli päähänsä laittaa. Sitten niitä pipoja koitetaan ommella saumurit sauhuten ensimmäisistä kangaskaapista käsiin osuvista trikoista. 



Toisin kävi kuitenkin tänä keväänä, sillä pipolaatikosta paljastui uuden uutukaiset pehmoiset neulotut pipot, omansa jokaiselle (tai no oma pipo on vielä keskeneräisenä jossain ufolaatikossa, mutta josko se sitten ensi kevääksi). Ei tullut siis hoppu pipoja ompelemaan vaan pääsi itsekin nauttimaan ulkoilusta koko perheen kera.



Perheen miesten pipoissa malli on ihan omasta päästä, silmukkamäärä suhteutettu mallitilkun avulla päänympäryksiin. Pojan pipo tarkoituksella hieman enemmän päätä hipoen, jotta mahtuu mukavasti vielä pyöräilykypärän alle.


Tytön pipo on muuten samalla ajatuksella tehty kuin toisetkin, mutta kokeilin tähän Dropsin sivuilta löytyneen pipon palmikkokuviointia (vai miksikähän tuota kutsutaan). Mallia en tallentanut ja nyt nopealla vilkaisulla ei osunut silmään. Tytön pipossa myös päättely on tehty ns. nurinpäin.

Lankana kaikissa on Dropsin Cotton Merino. Tykkään ihan hirmuisesti siitä, kivan tuntuista pehmoista lankaa jota on vielä mukava neuloakin.





-Minna-

2 kommenttia:

  1. Ihania pipoja ja ihailtavaa ennakoivuutta! Nimim. Ei ole vielä pipon pipoa kevääksi lapsille tai muillekaan... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Tämä taitaakin olla tosiaan ensimmäinen kerta kun on mitään ennakoitu millään tavalla ;-)

      Poista