maanantai 18. tammikuuta 2016

T niin kuin traktori

Paitabody; mikä mahtava vaatekeksintö! Täydellinen pienelle miehelle, jolla on vielä vaipat käytössä, mutta joka tahtoo käyttää paitoja. Vaippa pysyy paikallaan ja napa myös piilossa, mutta silti näyttää tavalliselta paidalta. Helppo ja nopea pukea päälle, kun ei tarvitse vetää pään yli kahta erillistä vaatetta.

Näitä vaan ei ole oikein kaupoissa myynnissä. Niinpä ompelin kuopukselle yhden ja lisää on ehdottomasti tulossa (lue: vaipat ovat käytössä vielä jonkin aikaa…). Tuli sekä pikku herran että äidin mieleen oleva vaate.





Kaava: päälipaita Rascal (Ottobre 4/2013), body Kisuliinista muokattu (Ottobre 6/2012)
Kankaat: musta jc ja trikoo, Kankaamo sekä raitatrikoo, Majapuu
Nepparit: kokomustat Baby roland 9,7mm, Karnaluks
Silityskuva: traktori netistä haettu, leikattu Silhouettella
Silityskalvo: Hot flex -silityskalvo, MDP Supplies




Päälipaita on Ottobren Rascal -trikoopaitakaavalla (Ottobre 4/2013) tehty ja pienennetty 86 senttiseksi. Alla olevaan bodyyn leikkasin kainaloon saakka Rascalin kaavalla ja siitä kavensin alaspäin mentäessä Kisuliinin kaavan (Ottobre 6/2012) mukaiseksi. Kisuliinin kaava on sopivan levyinen 86 senttisenä, mutta pituuteen lisäsin useamman sentin.

Alla on siis body mustasta trikoosta tai paremminkin bodyn etu- ja takakappaleet. Bodyosa on ommeltu kiinni raglansaumoista ja pääntieltä. Hihat ovat siis yksinkertaisesta kankaasta. Ne piti alunperin tehdä myös mustana, mutta tuo joustocollege loppui kesken ja kankaattoman tammikuun takia uutta ei voinut ostaa. Niinpä tutkailin hetken kangasvarastoja, josta löytyi tuo loppusyksystä Majapuulta ostettu ihana raitatrikoo ja tämä plan B oli jälleen kerran parempi vaihtoehto kuin alkuperäinen suunnitelma :)






Yksi parhaista ompelutarvikeostoista on ollut Prymin nepparipihdit! Niillä saa sekä sirkkarenkaat että nepparit superhelposti sekä tukevasti kiinni eikä tarvitse pelätä sormiensa puolesta, kuten ennen kiinnittäessä ne vasaralla naputellen. Nyt vielä näihin värillisiin Karnaluksissa myytäviin Baby roland -neppareihin saa Prymin leuat paketin mukana, niin niiden kiinnittäminen on myös iisiä. Noh, nyt tuli kyllä joku mittavirhe sillä keskimmäinen neppari meni pari senttiä liikaa vasemmalle, mutta se ei käytössä haittaa yhtään. Käsityönleima, eikös? ;)



Silityskuva on taas Silhouettella leikattu ja Minnan silitysprässillä kiinnitetty. (Toim. huom. älä väsyneenä työpäivän jälkeen (Minna) keksi poistaa silityskalvon muoviin tarttunutta nukkaa/pölyä vaatteiden teippiharjalla… Voipi olla, että silityskalvo tarttuu teippiharjaan kiinni. Onneksi pysyvää vahinkoa ei sattunut ja silityskalvo saatiin kiinnitettyä kunnialla ;) ) Poika toivoi autopaitaa ja ihastui tähän netistä löytämääni traktorin kuvaan. Pelkkä traktori näytti yksinäiseltä, joten se sai tekstin kaverikseen. T niin kuin traktori. P niin kuin paitabody pappan traktoriapumiehelle :)




-Jaana-

4 kommenttia:

  1. Hieno! Ja paita- ja mekkobodyt on vaan niin maailman kätevimpiä vaatteita vauvoille/taaperoille/pienille vaippapöksyille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat! Ja kun mekkobodeja tolla kuopukselle ei voi ommella, pitää tyytyä paitaversiohin ;)

      Poista
  2. Hieno!! Mä olen mekkobodyja ihastellut, mutta kyllä nyt on kokeiltava paitabodya :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ne pari hassua kaupasta löytynyttä paitabodyä on ollut kovassa käytössä. Ovat älyttömän käteviä! Nyt täytyy kyllä ommella näitä lisää. Paljon ;D

      Poista