keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Roosa nauha -huutokauppa 10.10.2014

Roosa nauha -päivää vietetään nyt perjantaina 10.10.2014. Kuten viimekin vuonna, myös nyt fb:n ompeluryhmä, johon kuulun haluaa olla mukana tekemässä hyvää ja järjestää hyväntekeväisyyshuutokaupan, jonka kaikki tuotot lahjoitetaan lyhentämättömänä syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykseen. Viime vuonna vastaava hyväntekeväisyyshuutokauppa tuotti yli 6.500 euroa! 

Huutokaupassa on tällä hetkellä jo yli 250 taitavien harrastelijoiden käsintekemää, uniikkia tuotetta niin ommellen, neuloen kuin virkatenkin. Lisää tuotteita tulee torstaiaamuun saakka ja itse huutokauppa pidetään perjantaina klo 10:00-22:00. Hyväntekeväisyyshuutokaupan löydät täältä (linkki). Nyt kaikki huutamaan upeita tuotteita hyvän asian puolesta!

Minä osallistuin Roosa nauha -hyväntekeväisyyshuutokauppaan ompelemalla kolme asiaa. Ensinnäkin hyväntekeväisyyshuutokauppaan syntyi tyllikassi. Koska en ompele mitään myyntiin ja näitä tyllikasseja on kyselty paljon, on nyt oiva tilaisuus huutaa sellainen itsellesi ja samalla osallistua tärkeään keräykseen :)


Tyllikassin päälikangas on vaaleanpunaista puuvillaa ja vuori valkoinen. Tyllikassin koristenauha on kiiltävän hopea ja rusetissa myös vaaleanpunaista satiininauhaa; onhan tämä Roosa nauha -keräykseen ommeltu ;) Kassin sisältä löytyy pieni tasku kiiltävänhopeisesta kankaasta.




Tyllikassissa on jälleen tylliä neljässä kerroksessa; kaksi päälimmäistä ovat pinkin värisiä glitteripalloin ja kaksi alimmaista vaaleanpunaista tylliä. Tylliä löytyy siis jälleen paljon!



Hyväntekeväisyyshuutokaupassa on myytävänä myös aiemmin ompelemani penaali muffinssikuvilla. Penaalissa on lilanvärinen vuori ja vaaleanpunainen vetoketju.




Koska aiemmin ompelemistani vaunuverhoista toinen, sinivalkoraitainen meni vauvalahjaksi ystävälleni ja toinen on vielä kaapissa odottamassa käyttäjää, päätin lahjoittaa sen tähän hyväntekeväisyyshuutokauppaan. Niinpä siis alla oleva vaunuverho on myös huudettavana perjantain huutokaupassa. Tässäkin on osuvasti roosa nauha :)





Lisäys: Kiitos kaikille huutokauppaan osallistuneille! Tänä vuonna huutokaupalla kerättiin aivan mahtava potti; yli 14.000 euroa! Oli todella ihanaa osallistua tähän hyväntekeväisyystapahtumaan; seuraavana vuonna varmasti taas uudestaan… ;)


-Jaana-

6 kommenttia:

  1. Tuo tyllikassi on aivan mielettömän ihana söpöstys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Eli ei muuta kuin huutamaan sitä perjantaina ;)

      Poista
  2. Tyllikassi on upea! :) Oletko suunnitellut sen itse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos :) Käytännössä olen suunnitellut sen itse ja tehnyt kaksi versiota. Netistä löytyy kyllä kasseja, joissa on tylliä ja nauha, mut ei samanlaista. Itse olen suunnitellut mittasuhteet, ompelujärjestyksen, jipon jonka teen tyllin kanssa, jotta siitä tulee muhkea jne. :)

      Poista
  3. Olet ollut ahkera! Muistan, kun viime vuonna jo ihailin tuota tyllikassia, se on kyllä varmasti jokaisen pienen (ja vähän isommankin) tytön unelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ennen kaikkea; kerrankin olin ajoissa valmis! ;) Tyllikasseilla on ollut kysyntää ja kun myyntiin en niitä ompele niin nyt on mahdollisuus ostaa sellainen ja varmasti joka tytön mieleen :D

      Poista