perjantai 17. lokakuuta 2014

Let your dreams fly

Ota kangas ja muokkaa sitä, värjäämällä, maalaamalla tai miten ikinä keksitkään muokata kangasta oman näköiseksesi. Näin kuului Mallikelpoisen toinen ompeluhaaste.
Minähän tein niinkuin käskettiin,
otin kankaan ja piirsin, maalasin ja painoin sabluunalla.

Syntyi enkelimekko...
itselle, olomekoksi.
Mekko on omalla kaavalla ommeltu, pussihelma tarkoituksella jätetty rosoiseksi.
Kankaana Jätti-Rätin joustocollege, hihoissa resorina trikoo.






Selkään on piirretty ensin kangastussilla siivet sulkineen, 
jonka jälkeen on hopeisen ja helmiäisen yhdistelmällä maalattu sinne tänne,
tuomaan ulottuvuutta siipiin.



Tässä kuvassa näkyy vähän paremmin se hohto mikä siipiin syntyi noita kahta maalia yhdistelemällä.


Mekon etuosaankin oli jotain saatava, olisi yksinään valkoisena ollut aika paljas.
Kirjoitin kangastusseilla runonpätkän johon ihastuin ja kuvastaa mielestäni erittäin hyvin sitä miten sitä elämää tulisi elää... ennakkoluulottomasti omia unelmiaan seuraten.
Yksittäinen sulka on kuvaannollisesti irronnut siivistä niiden levittyessä.
Sulka on maalattu sabloonaa käyttäen ja korostettu tussilla.


Tämmöinen on varmaan pakko tehdä vielä minikoossa, tyttö oli kovasti pahoillaan ettei tämä ollutkaan hänelle. No, äitihän tekee mielellään. Innostuin nyt kovin noista tusseista ja mielessä onkin jo monta ideaa mitä voisi toteuttaa, mutta joita en ole aiemmin uskaltanut edes kokeilla koska en oikeasti osaa piirtää.

 -Minna-



24 kommenttia:

  1. Osaathan sinä piirtää! Tosi ihana, tykkään kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä vähän yllätyin itsekin kuinka hyvin tämä loppujen lopuksi onnistui, vaikka jännitys oli aivan valtava kun ekaa kertaa mustaa tussia pisti kohti valkoista kangasta.... se jännitys siinä varmasti oli myös osa sitä viehätystä.

      Poista
  2. AI, miten ihana kokonaisuus!! Ja nuo siivet! Jos osaisin piirtää noin hyvin ni olisin TOSI onnellinen tai vaihtoehtoisesti voisin siitä vaikka maksaa! Ihanan haaveileva tunnelma jää mekosta!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana! Pitää vissiin itsekin käydä tussikaupassa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Ehdottomasti tussikaupoille, minäkin suunnistan ensi viikolla ;-).

      Poista
  4. Tosi taitavaa piirtelyä! Hieno kokonaisuus! :)

    VastaaPoista
  5. Ihana, ja kaunis kirjoitus:). Mitä kangastusseja olet käyttänyt? Itselläni kangastussin jälki haalistui niin paljon ekassa pesussa (vaikka lämpökäsittelinkin sen), etten ole sen jälkeen niillä oikein viitsinyt vaatteita koristella. Mutta varmaan merkeissä eroja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Tuo tussi on Fabricon dual marker tussi. Olen johonkin käyttänyt muistaakseni silityskalvon kanssa ja se on kyllä siinä pysynyt ihan hyvänä. Saa nähdä miten tämän kanssa käy kun ensimmäisen kerran pesee.

      Poista
  6. Ihana mekko. Sun hyvillä fiiliksillähän tässsä huomaa itsekin pohtivansa, että pitäisikö kokeilla muutakin kuin kangastusseilla värittämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lalla! Kokeile ihmeessä, mä ainakin kokeilen uudelleenkin ;-).

      Poista
  7. Sykähdyttävät siivet! Wow!

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      Ajatus tällaisesta herkästä enkelimekosta on ollut mielessä jo jonkun aikaa :-)

      Poista
  9. Kaunis paita ja väritykset niin upeat !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli!
      Tosiaan yllätyin vähän itsekin miten kivasti onnistui :-)

      Poista
  10. kiva mekko, tässä on twistiä

    VastaaPoista