torstai 24. heinäkuuta 2014

Tilkkupeitto

Mä tein sen, mä oikeesti sain sen valmiiksi asti!

Mielessä kutkuttanut jo pitkään suuremman tilkkutyön ompeleminen, mutta todellakin tällaiselle heti-mulle-kaikki-tänne-tyyppiselle persoonalle se on tuntunut kovin haastavalta työltä. Siksi sen aloittamista kaiketi on näin pitkään lykättykin.

Nyt ihanan blogistiystäväni Jaanan kannustuksella sain hommattua kankaat ja projektin käyntiin. Näissä tunnelmissa olemme nyt muutamaan otteeseen kesäloman aikana saaneet viettää yhteisiä ompeluhetkiä, vuoroin kummassakin Villassa.



Ompeluhetket on olleet oikein piristäviä ja uskokaa tai älkää niin myös suhteellisen tehokkaita ;-).
Oma peittoprojektikin eteni hurjaa vauhtia rupattelun lomassa.
(Näissä kuvissa tosin ollaan jo seuraavia projekteja suunnittelemassa)


Mutta takaisin asiaan, eli siihen peittoon....
Loppukeväästä Jaanan kanssa kankaiden hankintareissuilla tuli hommattua kankaat myös tähän peittoon ja jos nyt oikein muistan niin kaikki peiton kankaat on ostettu paikallisesta Jätti-Rätistä.


Vaaleiden sohvien kaveriksi valikoitui kankaiden värimaailma harmaiden ja turkoosien sävyistä. Värit tuli oikeastaan kyllä valittua jo siinä vaiheessa, kun keväällä ostin turkoosin ja harmaan tähtityynyn Iskusta.  
Peiton kankaat ovat pääosin puuvillaa, mutta seassa on myös pellavaa ja taftia. Taustan kangas on yksivärinen tumman harmaa puuvilla, samaa mitä on peiton päälliosassakin. Välissä on ohut vanulevy. Päällisen tikkaaminen taustaan on vielä kesken, kun hieman vielä mietinnässä millä tikkauksella sen toteuttaisin...
Tilkkujen sommitteluidean sain Hawthorne Threadsin uutiskirjeessä olleesta kuvasta.



Peitto on ollut kovassa huudossa valmistumisensa jälkeen ja siitä tapellaan harva se ilta, kuka sen päälleen saa heittää. Lapset toki mahtuisivat sen alle kumpainenkin, jos vaan suostuisivat sinne sopuisasti sujahtamaan. Pitäisiköhän kenties ommella vielä toinenkin, toiselle sohvalle... päällipuolen kankaita ainakin olisi vielä toiseenkin peittoon ;-).


-Minna-

14 kommenttia:

  1. Voi, miten kaunis peitto! Ihanat värit ja kaunis kokonaisuus! Itsellä on myös "työn alla" tilkkupeitto, mutta pahasti pelkään ettei se koskaan valmistu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna :-)!
      Mäkin epäilin itseäni melkein loppuun saakka, etten saisi valmiiksi, mutta onneksi Jaana uskoi ja tsemppasi ompelemaan valmiiksi.
      Sekin auttoi paljon kun kantoi ompelukoneen ulos ja suristeli siellä menemään ;-), ulos kun ei viitsinyt muita koneita kantaa.

      Poista
  2. Tämä on kyllä todella mahtava!

    VastaaPoista
  3. Tosi hieno ja niin kivat, raikkaat sävyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista!
      Tykätään itsekin näistä väreistä ja onneksi otin harmaan kaveriksi turkoosin... toinen mietinnässä ollut väri oli limen vihreä ja se ei varmaan olisi ollut yhtä raikas.

      Poista
  4. Ihanat värit tässä peitossa! On ollut näpertämistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kyllähän siinä kieltämättä oli hommaa aika tavalla, onni oli hyvät välineet :-).

      Poista
  5. Wau mikä peitto! Joko oot tehny toisen? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija! En ole vielä, mutta edelleen kutkuttelee mielessä :-).

      Poista