sunnuntai 28. elokuuta 2016

Hellehaalari melkein syksyllä

Viimeisiä kesäpäiviä viedään ja niissäkin on selkeästi jo syksyn tuntua,
tuuli ei enää ole niin lämmin ja päälle on auttamatta laitettava jotain muutakin kuin hellevaatetta.
Tässä kuitenkin vielä kesän helteillä kuvatut pari settiä.


Jaana on ommellut näitä shortsihaalareita jo useampiakin, mutta itse en ollut saanut aikaiseksi.
Nyt kun tyttö itse haalaria pyysi, niin ei ollut enää mitään tekosyitäkään ompelemattomuudelle.
Kaava on Suuresta Käsityölehdestä 5-6/2014, taisin kyllä laittaa hiukan extraa tuohon toppiosaan jotta pussittaisi vähän enemmän. Kangas on viskoosilla höystettyä trikoota.


Kaava: SK 5-6/2014
Kangas: JättiRätti


Toisessa setissä perustunika lyhyillä hihoilla ja caprimittaiset legginsit.
Näitä lyhyitä legginsejä olisi pitänyt ommella enemmänkin, nämä kun oli jatkuvasti likaisena ja pesussa ja aina suoraan pesusta vedettiin päälle. Kumma ettei kuluneet jo puhkikin jatkuvasta käytöstä ja pesusta, vaan ovat pysyneet edelleen hyvinä enkä kestotahrojakaan ole löytänyt.


Kaavat: omia kaavoja kummatkin
Kankaat: Majapuulta, PopPoro ja yksivärinen valkoinen trikoo


Voi kun se seuraava kesäkin tulisi nopsaan....


-Minna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti