perjantai 8. toukokuuta 2015

Pipotehdas päivittää

Vuoden aikana on tullut ommeltua kasa pipoja ja kuvattuakin niistä osa. Tässä pieni pipotehtaan päivitys osasta pipoja.

Eurokankaan palalaarista tarttui joskus mukaan valkopohjainen omppukangas. Koska esikoinen hyväksyi tän kankaan, tein hänelle siitä pipon ja tuubihuivin. Pipon malli on oma ja meillä se kulkee nimellä "taittelupipo". Olen joskus ostanut tytöille voimisteluseuramme pipon, jossa on tuollainen taittelu pipon päällä ja koska tytöt tykkäävät mallista, matkin sitä tähän pipoon. Superhelppo tehdä :) Koko pipo on samasta kankaasta ja vuorin yläosan olen ommellut perinteisen pipon malliseksi eli kaarevaksi.




Malli: Oma
Kangas: Eurokankaan palalaari


Jos putkihuivin ompelu kiinnostaa, mutta aivot eivät taivu keksimään ompelujärjestystä, löytyy netistä useampia ohjeita niiden ompeluun. Yksi ohje löytyy Tosimummon blogista.


Pitkään oli mietinnässä tehdä Modan ryppypipokaavalla molemmille lapsille kevätpipot. Kaavassa on vain kokomerkintä, muttei ollenkaan tietoa mille päänympäysmitoille ne on tarkoitettu. Kun sitten ompelin ensin esikoisen pipon, oli se aivan liian suuri. Onneksi kylässä oli hieman suuremmalla päänympäryksellä oleva tytön ystävä, joka halusi ryppypipon...



… ja ompelin perään samanlaisen ryppypipon hieman pienempänä, joka sopi vanhimmalle lapselle. Pipoihin tein kukkaset harmaasta puuvillakankaasta, samasta mistä ompelin viime keväänä tytön kevättakinkin. Kukkaseen löysin aivan samanvärisen napin keskelle mitä kangaskin on.



Malli: Ryppypipo, Moda-lehti 7/2012
Kankaat: Jätti-Rätti
Napit: Va-Rit


Ja koska isosisko sai oman ryppypiponsa, tilasi myös pikkusisko itselleen samanlaisen. Pienemmälle tein pipon muuten samanlaisena, mutta inauksen pienempänä ja vaaleanpunaisena.




Malli: Ryppypipo, Moda 7/2012
Kangas: Sampsukka


Pipoissa olevat koristeet ovat kanzashi-kukkia. Helppoja ja hauskoja taitella. Netistä löytyy näihin monia ohjeita, täältä yksi ja täältä selkeä video.



Viime keväänä oli eräs ompeluhaaste, jossa tilattiin yllätyskangaspaketti ja siitä oli kaksi tuntia aikaa ommella jotain. Koska kangas ei valitettavasti ollut ollenkaan omaan makuuni, ompelin siitä pipon. Tarkoitus oli lahjoittaa pipo eteenpäin, mutta on tainnut jäädä meidän pipolaatikkoon asumaan. Täytyypä pistää se eteenpäin vihdoin :)



Malli: Oma peruspipo
Kangas: Sipulikangas, Royal-tuote


Ompelin itselleni juhlaimetystopin elokuussa ja olin ostanut sitä varten toisenkin kankaan, jota ei tarvittu sittenkään siinä. Kangasta katsoessa tuli yhtäkkiä ahaaelämys ja se näytti aivan tuubihuiviin tarkoitetulta. Niinpä siitä valmistui huivi ja kangas oli täsmälleen oikean kokoinen siihen; yhtään ei jäänyt yli eikä yhtään puuttumaan.


Kangas: Jätti-Rätti


Tässä jälleen yksi kangas, joka sai marinoitua lähes vuoden ennen kuin pääsi työn alle. Ompeluun menikin ehti vartti... Mut on ainakin hyvin suunniteltu :D Itselle tähtipipo ja -tuubihuivi. Harvoin näitä tulee käytettyä samaan aikaan vaan yleensä erikseen jonkin toisen pipon tai huivin kanssa. Ompelin pipon yhdellä saumalla, joka tulee taakse.





Kangas: Nappinja


Yhtenä päivänä tässä keväällä tajusin kaupungille lähtiessä, ettei ole sopivaa pipoa ja tuuli aika kovasti. Reilua varttia myöhemmin oli päähän laitettavaksi valkoinen ryppypipo vaaleanpunaisella rusetilla, jossa on pieniä zirkoneita tai jotain muita "timantteja" ;) Nauhan olin ostanut jo vuosi sitten käsityömessuilta, mutta vielä en ollut keksinyt mihin sitä käyttäisin. Toistuvaa pesua tämä nauha ei kestä, joten pipo oli oiva kohde.





Malli: Ryppypipo, Moda-lehti 7/2012
Kangas: Kankaamo
Pitsinauha: Emma´s & Mama´s


Keskimmäisen tämän kevään lempipipo on ollut bambipipo. Ostin yhden tilauksen mukana pienen palan bambikangasta, josta ompelin neidille neidinnäköisen pipon. Bambin kohdistin luonnollisesti pipon keskelle ja koska kangasta ei riittänyt vuoritettuun versioon, on vuori vaaleanpunaisesta trikoosta. Jotta kuosi jatkuu kauniisti pipon ympäri, ompelin päällisen ainoastaan yhdellä saumalla, joka on takana.





Kankaat: Sampsukka


-Jaana-

6 kommenttia:

  1. Ihania pipoja ja huiveja! Itse en jostain syystä millään käsitä Modan ihanaa ryppypipo ohjetta, suunnittelin oman kun ymmärrys ei riittänyt ohjeisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa jos sait toteutettua ryppypipon itse suunnittelemalla. Joskus joku ohje on niin hankala, ettei millään aukea. Lopputulos kuitenkin ratkaisee :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos marjo :) Myös käyttäjät eli tytöt ovat tykänneet niistä.

      Poista