sunnuntai 31. toukokuuta 2015

DIY partiohame

Taas oli alkukuusta se aika, kun partiolaiset marssivat ja siihen tarvittiin tietenkin asianmukaiset vaatteet. Tytön vanha partiohame oli auttamatta liian pieni, mutta olihan sen kanssa kyllä marssittukin jo parina vuotena ja neiti kasvanut koko ajan. Ei tehnyt mieli ostaa uutta 25 euron hintaista hametta ainoastaan paria käyttökertaa varten, koska tuollaista laskoshametta tyttö ei suostu muuten käyttämään. Niinpä päätin tehdä hameen itse ja kysyin tytöltä mielipiteitä, millaista hametta hän voisi käyttää muutenkin kuin partiomarssissa ja se täyttäisi kuitenkin partiohameen kriteerit (tummansininen, polvipituinen).

Pinterestin kuvista neitiä miellytti eniten puolikellohameet, joten sellaisen ompelin. Supersimppeli, helppo ommella ja kaiken lisäksi myös tosi edullinen. Kangasta 134cm kokoiseen hameeseen meni suurinpiirtein 60cm plus pätkä kuminauhaa ja hameen hinnaksi tuli noin 3,5 euroa. Aikaa hameen ompeluun ei mennyt paljon varttia enempää, kun käytössä oli saumuri. Perusompelukoneen jousto-ompeleillakin pärjää.






Kangas ja kuminauha: Jätti-Rätti


Kangaskaupassa oli kuulemma käynyt viikon aikana todella monta partiohamekankaan ostajaa. Useimmat olivat ostaneet vaatetuskankaita tai collegea. Viimeksi mainittu jäi pois laskuista jo senkin takia, että olisi partiopaidan kanssa liian tårta på tårta. Trikoista hametta tulee myös käytettyä enemmän kun käy monenlaisten paitojen kanssa ihan arkikäytössäkin.



Netistä löytyy todella monta hyvää ohjetta puoli- ja täyskellohameen ompeluun sekä kaavaan piirtämiseen. Tarvitset ainoastaan mitat vyötärön ympäryksestä ja halutun hameen pituudesta. Täältä löytyy jopa sivusto, jossa määritellään haluttu hame ja sivusto kertoo siihen tarvittavan kaavan mitat.

Itse leikkasin kankaan niin taitteelta, että hameeseen tuli vain yksi sauma taakse. Vyötärön huolittelin saumurilla ja käänsin kuminauhakujaksi. Helmaa en huolitellut mitenkään vaan leikkasin sen ainoastaan siististi. Alunperin ajatuksenani oli päärmätä helma, mutta ihana ystäväni eli Minna kysyi miksi sitä ei jättäisi tosi simppeliksi eikä tekisi sille mitään. Toimii. Tietenkin, jos hameen olisi ommellut trikoon sijaan jostain purkautuvasta kankaasta, olisi se ollut pakko huolitella.


-Jaana-


P.S. Partio on aivan loistava harrastus lapselle! Mutta… noiden hihamerkkien ompelu käsin on äidille aivan tuskaa. Aina jää viime tippaan ja nyt tuli ommeltua kasa nopeasti harsien, sillä oli tytön viimeinen partiomarssi sudaripaidassa kun siirtyy seikkailijaksi ja kohta puretaan kaikki hänen merkit irti ja annetaan paita partiouransa aloittavalle siskolle.

4 kommenttia:

  1. vau miten hyvä idea. Saa nähdä aloittaako neitonen partion, mutta tämä vinkki pitää muistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että vinkistä oli heti iloa sinulle. Mietin kirjoitanko tämän postauksen vai en, sillä partiomarssi oli ja meni jo (sain ommeltua tämän edellisenä iltana…), mutta näköjään hyvä että julkaisin :D

      Poista
  2. Kiitos vinkistä! Tytöillä lupauksen anto edessä ja mietinnässä on, mitä partiopaidan kaveriksi tilaisuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, susamaria. Tämä on helppo ja halpa ommella ja ollut tosiaan käytössä muutenkin.

      Poista