sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Rakkaudesta raitoihin

Jos paikallisen kangaskaupan palalaarista löytää kahta mahtavaa raitakangasta, jotka olivat aivan unelmapehmeitä ja täydellisen värisiä, niin eihän niitä vaan voi jättää sinne? Eihän?! Raidat ovat aina viehättäneet minua ja näihin oli pakko löytää joku venepääntiemalli kaavaksi. Kun hehkuttelin miehelle kangaslöytöä ja selitin innoissani kuinka ihana olisi löytää itselle venepääntiellisiä paitojen ja mekkojen kaavoja, mies katsoi pilke silmäkulmassa ja kysyi aionko ommella moottori- vai purjeveneen mallisia? :D

Toinen kangas kertoi jo kaupassa haluavansa kesämekoksi. Kaavan löysin ompeluhuoneen hyllyllä olleesta Ottobrestä (5/2012). Tästä tuli aivan ihana! Seuraavan kesän ehdoton suosikkimekko ja tällä kaavalla on pakko ommella lisääkin vaatekaapin täytettä. Kaksi kesää onkin mennyt ei-tavallisissa vaatteissa; ensin raskausvaatteissa ja viime kesä imetykseen sopivissa. Hihoista tein niin pitkät kuin kangasta riitti. Harvoin mikään kangas tulee näin totaalisesti hyötykäytettyä, sillä 1,4 metrin palasta ei jäänyt jäljelle kuin pienet tilkut. Ainoat muutokset, jotka tein kaavaan oli hihojen tekeminen lyhyempänä ja pääntien huolittelin muotokaitaleella, koska se sopii mielestäni venepääntiehen parhaiten.




Kaava: Timeless and Cozy -jerseymekko, Ottobre 5/2012
Kangas: Jätti-Rätti


Toisesta kankaasta ompelin itselleni trikoopaidan venepääntiellä. Kaavan bongasin Nooran Cutie-blogista. Harmillisesti kaavalehdessä ei ollut kunnollista kuvaa valmiista paidasta, joten tämän pääntie oli omaan makuuni jotenkin liian leveä. Lisäksi jouduin kaventamaan paitaa muistaakseni neljä kertaa, koska pieninkin koko oli minulle liian suuri ja ei siitä silti tullut aivan hyvää. Kotikäyttöön kelpaa kylläkin. Tämänkin venepääntien huolittelin muotokaitaleella.




 Kaava: Suuri Käsityölehti 8/2009
Kangas: Jätti-Rätti


Kolmesta isosta kangaspalasta syntyi nämä ja (pian myös) yksi jumpsuit kuopukselle. Hintaa oli alle kymmenen euroa. Ei paha ;) Ja kankaat ovat aivan unelmapehmeitä ja vaikuttavat hyvänlaatuisilta. Enpä taida kyllästyä raitoihin koskaan.


-Jaana-

6 kommenttia:

  1. Raidat on kyllä aivan ihania, ihan pararhaita! Tuo mekkokaava on mun suosikkeja, yhden olen tehnyt ja monta on suunnitelmissa! Tosi ihania nämä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi otin testiin tämän mekkokaavan. Mukava löytää omista lehdistä sopivia kaavoja :) Jatkoa seuraa, kun sopiva kangas löytyy ;)

      Poista
  2. Onpa ihania. Mekkomalli on kyllä tosi kivannäköinen:-)

    VastaaPoista
  3. Tyylikkäitä raitoja! Ihanat kaula-aukot näissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna :) Itse pidin tuosta mekon pääntiestä. Sillä kaavalla täytyy ommella uudestaankin :)

      Poista