torstai 14. elokuuta 2014

Ompelutarvikekassini mun

Taas tuli viikonloppuna mökillä ommeltua todelliseen tarpeeseen jo jonkin aikaa haaveissa ollut asia; ompelutarvikekassi nimittäin. Tässä viimeisen puolen vuoden aikana olen toistuvasti ommellut muualla kuin kotona ja kotonakin muualla kuin ompelutilassani. Olen ommellut (ainakin) kotona yläkerrassa ja terassilla, useasti mökillä sekä Minnan luona ja ompeluporukan laneilla. Niinpä on nyt kätevää, että ompelutarvikkeet kulkevat mukana omassa kassissaan, jossa on eri tarvikkeille omat taskunsa ja lokeronsa ja suurin osa aina valmiiksi pakattuna sinne. Tätä oli ihana näpertää! :) Päälikangas on Tanskan reissulta hankittua paksumpaa puuvillakangasta, joka kertoi jo ostaessa haluavansa kassikankaaksi ;)


Malli ja idea oma
Kankaat: päälikangas / Stoff 2000, vuorikangas / JR
Kovikehuopa / EK, vanulevy / JR
Vetoketju: metalliketju Karnaluksista

Tein aluksi listan mitä kaikkia tarvikkeita ompelukassin pitäisi pitää sisällään ja ompelin niille kaikille omat taskut. Alla olevassa kuvassa vuori avattuna ennen lieriöksi ompelemista. Vuorista löytyy taskut ompelukoneen neuloille ja paininjaloille (vas.reuna), kangas-, lanka- ja tavallisille saksille sekä pyöröleikkurille, iso tasku mm. ompelukoneen tarvikepussille (keskellä) ja taskut mittanauhalle yms. (oik.ylhäällä) sekä lokerot kynille ja liiduille (oik.alhaalla).



Saksien lokeroiden pohjalle laitoin paksut vanulevypalat, jotta saksien kärjet eivät puhko kangasta.




Ompelulaukun päällä on vetoketju ja koko kassi on vuoritettu valkoisella puuvillakankaalla. Vetskarin ompelua ja vuoritusta jouduin pähkäilemään jonkin aikaa, mutta keksin ommellessa hyvän ompelujärjestyksen, jossa kassia ei tarvinnut loppuvaiheessa kääntää kääntöaukon kautta. Ompelukassissa on nimittäin paksu kovikehuopa silitettynä päälikankaaseen kiinni ja pohjassa paksu vanulevy, niin tätä kassia ei ole mahdollista kääntää ompelun aikana nurinniskoin tai takaisin oikeinpäin ;) Halusin ommella vetoketjun niin, että se sulkee koko kassin eikä ole esim. päädyistä irtonainen.




Kassi on tosiaan sisältä kokonaan vuoritettu. Tein kassin sen kokoisena, että sen sisälle mahtuvat myös mm. lankalaatikot, ompelukoneen paininjalka ja kaavalehdet.









Ompelukone ja tarvikekassi valmiina starttaamaan mökiltä kotia kohden!



 -Jaana-

6 kommenttia:

  1. Ihan mahtava kassi! Kyllä kelpaa tuon kanssa lähteä ompelureissulle!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna :) Kassi pääsi heti kuljettamaan ompelutarvikkeet mökiltä kotiin :D

      Poista
  2. Wau, tosi kätevä ja hieno tuo kangaskin. Arvontapalkintokin tuli perille, kiitokset vielä siitä. Se olikin tosi hyvän kokoinen, mahtuu kaikki tarvittavat meikit ym varmasti mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista ja hienoa kuulla, että posti kuljetti nopeasti sekä turvallisesti meikkipussin perille :D

      Poista