torstai 16. kesäkuuta 2016

Kesäfarkkusamistelua

Ompelin taannoin itselleni farkut ja olen tykännyt niistä paljon.
Kevään tullen ajatuksissa kävi keväisempien housujen ompelu ja Eurokankaan paloista sattui löytymään juuri sopivaa vaaleanpunaista joustavaa farkkua. Kaavana näissä on se sama kuin noissa aiemmissa eli Ottobren naisten numerossa 5/2014 ollut farkkujen kaava. 
Näihinkään en vielä juuri muutoksia saanut aikaiseksi, vaikka vyötärölle olisi ehkä vähän jotain säätöä pitänytkin tehdä.





Kaava: Ottobre 5/2014
Kangas: Eurokangas






Tytölle on ollut suunnitelmissa myös farkkujen ompelu ja kun tätä vaaleanpunaista farkkua jäi jäljelle niin siitä oli hyvä kokeilla uutta kaavaa.
Ihan sopivalta sekin näyttää, toki hieman olisi voinut hänelle kaventaa kun kangas joustaa kuitenkin erittäin hyvin.


Vetoketjun vetimeksi vaihdoin joskus etsystä tilatun koristevetimen.




Takakappaletta ommellessa tuli pieni ajatusvirhe ja ompelin paloja väärinpäin jonka johdosta jouduin ompelemaan pienen ylimääräisen suikaleen, mutta itse asiassa se olikin ihan hyvä ratkaisu kun tytöllä on niin korkealla vyötärö. Nyt ei ainakaan pääse pylly vilkkumaan kyykyssä ollessa.
Kaavana näissä on Ottobre 1/2014 lehdessä olleet tyttöjen farkut ja kaavaan ei tosiaan ole tehty muita muutoksia kuin tuo vahingossa pakon sanelemana tehty ylimääräinen suikale takakaarrokkeeseen.





Tytön päällä oleva jakku on tehty samaa ajatusta mukaillen kuin oma jakkunikin ja tähän sain myös hyvin hyödynnettyä siitä jääneet palat. Mitään tämän enempää siitä ei olisi enää saanutkaan. 
Kaavana on peruspaitakaava ja siitä muokattu.


-Minna-

14 kommenttia:

  1. On kyllä tyylikkäät farkut teillä molemmilla sekä jakut. Tuon värisiä tuskin heti vastaan tulee, joten oikein hyvä valinta. Pitääkin käydä katsomassa palalaaria, sillä äitini haluaisi vaaleanpunaiset farkut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanne-Maija! Tämä kangas ihastutti kyllä heti ekalla silmäyksellä, vaikkakin sen sillä visiitillä jätinkin vielä laariin. Seuraavana päivänä oli kuitenkin haettava kotiin ;-). Silloin ainakin oli kivasti muitakin kivoja värejä joustavaa ohutta "farkkua".

      Poista
  2. Voi miten kauniit farkut ,ihanan vaaleanpunaiset.
    T.tytti

    VastaaPoista
  3. Onpas ihanat kesäfarkut tuollaiset vaaleanpunaiset! Ja tuo tytön jakku on tosi kaunis myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Alkuun vähän itse epäröin, että voinko oikeasti käyttää vaaleanpunaisia housuja ilman pikkupossufiilistä ja siksi kangaskin jäi ekalla kerralla kauppaan. Onneksi rohkaistuin, tykkään näistä kovin.

      Poista
  4. Hyvin sopii kesään nuo kaikki vaatteet.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Vielä ainakin menee oikein hyvin kun lämmöt alle 20 ;-).

      Poista
  5. Hyvän näköiset farkut ja jakut! Vaalenpunainen on kiva kesäinen väri ja sopii mainiosti myös housuihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Hanna! Vaaleanpunainen on yksi suosikeista, mutta hivenen harkiten sitä joutuu käyttämään ;-).

      Poista
  6. Tosi nätit farkut ja hieno kangasvalinta! Hei, minäkin haluan joskus kokeilla farkkujen ompelua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, kokeile ihmeessä! Varoitan kyllä, että siihen(kin) jää koukkuun ;-).

      Poista