Ensimmäiseen settiin marssi elefantit. Itse elefanttikangas on hankittu Noshin kutsuilta jo ajat sitten. Muutamia kuolahuiveja olen siitä aiemmin ommellut. Jäljensin tietokoneella kankaan kuvasta yhden elefantin ja tein siitä silityskuvan eteen. Silityskalvo on flockia eli tuollaista samettipintaista.
Bodyn kaava: Kisuliini (Ottobre 6/2012)
Housujen kaava: Ruusunpuna-legginsit (Ottobre 6/2012)
Kankaat: Elefanttikangas, Nosh & valkoinen trikoo, Kankaamo
Silityskuva: kankaasta jäljennetty ja Silhouettella leikattu
Silityskalvo: Pro flock, MDP Supplies
Toinen yöpyjama tuo uniin pandat, Viljamin puodin suloiset pandat <3 Hihat ovat Viljamin puodin pandatrikoota ja kuva jäljennetty saman suunnittelijan, Ulla-Maj Saarisen pandakuvasta. Tämäkin kuva on leikattu Silhouetten leikkurilla. Vaikka bodyn neppareita harvempi näkee, on itsestä mukavaa kun nekin sopivat vaatteeseen. Tähän käytin Karnaluksista ostettuja kokomustia neppareita.
Pandasetin housut ovat Little houses -kaavalla ja niiden lahkeensuissa on tuota samaa pandatrikoota. Näitä housuja tarkoitin frillapeppuhousujen kohdalla, että olin juuri aiemmin ommellut samalla kaavalla omalle lapselleni housut :)
Bodyn kaava: Bert (Ottobre 1/2012)
Housujen kaava: Little houses (Ottobre 1/2012)
Kankaat: Pandatrikoo, Viljamin puoti & musta trikoo, Kankaamo
Silityskuva: Ulla-Maj Saarisen pandakuvasta jäljennetty
Silityskalvo: hot flex, MDP Supplies
Ja koska harvoin menee kaikki kuten Strömsössä… Olin jo kauan aikaa sitten leikannut yhden pandakuvan, jonka Silhouetten leikkuri tuhosi. Tämä on niitä harvoja silityskuvia (vai peräti ainoa), jotka ovat menneet pieleen leikkurin takia. Olin keskeyttänyt leikkaamisen ja kun laitoin sen uudestaan päälle, leikkasi keskelle kuvaa kaksi suoraa. Mur ja argh. Noh, koska mitään ei heitetä pois, laitoin sen säilöön ja testasin nyt voisiko kuvaa kuitenkin käyttää. Noup. Silityskuvaa kankaaseen prässäessä nuo leikkuukohdat vaan kasvoivat ja pandan kasvoihin jäi viivat :/
Tein siitä bodyn kuitenkin ja unikäyttöön se on käypä. Voisipa ylimääräiset valkoiset kohdat vaikka värittää mustalla kangastussilla myöhemmin. Tässä vastusti myös pääntie (alkuun liian pieni, poikakin jo ilmoitti "ei tykkää pandasta") ja nepparit. Eli siis suurinpiirtein kaikki ;)
Bodyn kaava: Bert (Ottobre 1/2012)
Kankaat: pandatrikoo, Viljamin puoti & valkoinen trikoo, Kankaamo
Silityskuva: Ulla-Maj Saarisen pandakuvasta jäljennetty
Silityskalvo: hot flex, MDP Supplies
-Jaana-