maanantai 20. kesäkuuta 2016

Ommellen iloa Minnalta

Minna ompeli Ommellen Iloa haasteessa kolmelle lapselle;
yhdelle tytölle ja kahdelle pienelle pojalle.
Tytön toiveissa oli sininen mekko, missä keltaisia tähtiä ja helma joka pyörii silleen kauniisti. Toiveita tarkennettiin hieman ja lisättiin mekkoon Frozen-elokuvan henkeen kuvioita.


Toiveiden pohjalta syntyi mekko puolikellohelmalla tummansinisestä interlocktrikoosta. Tähdet ja Frozenkuva kultaisilla silityskalvoilla. Pääntietä ja helmaa kevennettiin hieman kultaisella kimaltevalla trikookaitaleella.



Mekon kaveriksi lähti vielä turkoosista tähtitrikoosta ja valkoisesta trikoosta ommeltu hihaton tunika kesän kuumiin keleihin. 
Kaavat mekkoihin on omien peruskaavojen pohjalta muokattuja. Kankaat Eurokankaasta ja omista varastoista.


Samaan perheeseen kuuluvalle pienelle pojalle toivottiin kesähaalaria. Pojan erityistarpeet huomioiden haalareissa hieman pähkäiltävää ja siinä pähkäillessä niitä sitten syntyikin useampi.
Haalareissa on edessä kahteen suuntaan avautuva vetoketju, jolloin hoivaaminen onnistuu helposti. Myös lahkeet  avautuvat kahteen suuntaan ja sitä kautta saa lahkeiden kautta riisuttua helposti alaosasta puvun helpottamaan pesuja ja muita ilman että koko pukua pitää riisua. Pitkiin haalareihin tuli vielä rinnalle tasku tarvikkeita varten.


Kaavat haalareissa on muokattu käyttäen pohjana Ottobren pariakin haalarikaavaa.



Näiden haalareiden kankaat tulivat lahjoituksena Ikasyrin ihanalta Marikalta. Marikalta tiedustelin kahteen haalariin kangasta ja hän vielä esitti toiveen saada lähettää ihanan pehmeää kirahvikangasta mukaan josko ehtisin siitäkin ompelemaan. Ja minähän ompelin <3, kiitos sinulle aivan valtavasti Marika. Ihanaa, että löytyy sinun kaltaisia ihmisiä joilla on sydän paikallaan!


Perheen äidille halusin myös lähettää jotain pientä piristystä ja Ikasyrin Marika lahjoitti vielä palan vihreää Leikki puuvillakangasta tähän tarkoitukseen. Palasta sai taiteiltua juuri ja juuri Hippu-bägin kaavalla laukun. 




Toiselle pienelle pojalle lähti setti, missä oli t-paita, shortsit hoikan pojan mitoilla sekä body johon tuli huomioida myös erityistarpeet.


Bodyyn tuli sivuun luukku, jonka kautta hoitotoimenpiteet mahdollisia. Poika on pieni Minionfani, niin yksiväriseen bodyyn vähän ilmettä tuomaan hyppäsi minionsilmät.
Bodyn kaava jostain Ottobresta, mutta en tohkeissani muistanut kirjata lehteä kaavaan ja nyt jälkikäteen en enää muistanut yhtään, että minkä pohjalta piirretty.


Bodyn kaveriksi perus t-paita hoikan pojan mitoilla sekä shortsit. Kankaat omista varastoista, Jny:n autoja sekä Noshin joustocollegeja. Kaavat on omien lasten kaavojen pohjalta piirretyt.


Meillä oli tässä kyllä niin mahtava porukka taitavia ja upeita käsityöläisiä mukana jotka loihtivat toinen toistaan upeampia töitä ja joiden kanssa oli hienoa tehdä yhteistyötä. Mieltä lämmittää kovasti miten moneen perheeseen ja monelle lapselle tuotiin iloa tämän myötä. Ja aivan upeiden kiitosviestien perusteella myös onnistuimme toteuttamaan haasteen ajatuksen mahtavalla tavalla.

-Minna-




6 kommenttia:

  1. Wau, miten upeita juttuja olet tehnyt! Näistä, jos mistä, ovat lapset varmasti ilahtuneet suunnattomasti. Upeat kuviot Frozen-henkisessä mekossa. SIlityskalvoilla saa niin siistiä ilmettä vaatteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Hanna! Silityskalvot on kyllä aika hauska juttu, niillä saa tehtyä niin monenlaisia juttuja, tai kalvoilla ylipäätään.

      Poista
  2. Tosi hienoja ompeluja, näissä onkin teknisellä puolella ollut paljon mietittävää ja upeasti olet nuo erityistarpeet saanut huomioitua vaatteissa. Kiitos vielä kerran teille tämän mahtavan hyvän mielen haasteen järkkäämisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista, ja totta, muutaman kerran sai pohdiskella että mitenköhän kannattaisi toteuttaa.
      Kiitos vielä itsellesi, että lähdit mukaan <3!

      Poista
  3. Sinisessä mekossa on ihana ripaus Frozenia, häikäisevän kaunis ja tyylikäs<3 Upeasti olet toteuttanut lasten toiveet sekä huomioinut erityistarpeet. Ihana muistaminen myös perheen äidille. Tämä vaatepaketti on taatusti tuonut iloa koko perheelle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Toivottavasti on tuonut heille iloa, itselle ainakin oli ihan mahtava juttu ja paljon tuli hyvää mieltä ommeltua jokaiseen saumaan <3

      Poista