perjantai 23. lokakuuta 2015

Hurahdus villakangastakkeihin

Huomaa taas, että syksy on saapunut kun tämä rouva haaveilee takeista. Ja kaikenlaisista takeista, melkein kaikille perheenjäsenille, mutta erityisesti villakangastakeista.
Niinhän se siis tänäkin syksynä oli ommeltava itselle uusi villakangastakki. Se takkien ompeluhimo ei suinkaan päättynyt tähän yhteen takkiin, vaan mielessä edelleen siintää ne lasten takit sekä vielä yksi, vaaleanharmaa villakangastakki itselle.
Mutta, kuinka monta villakangastakkia sitä nainen tarvitsee? Vielä on ihan täysillä käytössä viime syksynä ommeltu takki, sekä joku ihan kaupallinenkin päällepuettava. Mun kohdalla se vastaus taitaa olla, että niin monta kuin suinkin saa kaappiin sullottua ;-).

No itse takkiin, ajatus lähti siitä kun yhtenä päivänä töissä näin työkaverilla kivan harmaan villakangastakin ja jo samana päivänä alkoi sopivan kankaan metsästys.
Eurokankaassa olisi sopiva harmaa ollutkin, mutta kun ajatus oli taas kokeilla jotain uutta kaavaa, en raaskinut ostaa 2,5 metrin pätkää kangasta jonka metrihinta oli 35€/metri.
Paikallinen Jätti-Rätti ei tälläkään kertaa pettänyt kangastarjonnallaan, vaan sieltä löytyi aivan ihanaa pehmoista vaaleaa, beigen väristä villakangasta. Olisi siellä se harmaakin ollut, kaunis sellainen, mutta tuo nyt sillä visiitillä miellytti silmää enemmän. Hinnallakaan ei pala todellakaan ollut pilattu.




Kaava on sekalainen muokkaus kolmea eri kaavaa, eli sitä viime vuotista villakangastakin kaavaa, everyday wear takin kaavaa Ottobren numerosta 2/2015 sekä trenchcoat takin kaava Ottobren numerosta 2/2014. Kaavoja on yhdistelty niin paljon, ettei lopputulema ole suoraan mikään niistä, eli voiko tässä kohtaa jo sanoa, että se on oma kaava?




Kangas ja vuorikangas Kaarinan Jätti-Rätistä.
Napit Tuumasta. 
Yhteensä takkitarvikkeille tuli hintaa n. 39€. 
Työtä en kellottanut, mutta arvioisin että lähemmäs 10 tuntia siinä vierähti, varsinkin kun kaavojen piirtämisessä meni aika pitkään.




Taskut piilotettu etusivusaumaan ja ompelumerkki tehty nahasta niskapalaan kiinnittäen. Nahkaan on painettu By Villa, mutta kuvassa se ei juuri erotu. Pelkkä lyöminen ei näköjään riittänyt vaan olisi pitänyt tehdä se stanssaus tuohon nahkapalaan Cutien tyylillä. 








En ole koskaan yhteenkään takkiin tehnyt takahalkiota, syystä että koen sen jotenkin hankalaksi ymmärtää. Olin jo tässäkin tapauksessa vähällä luovuttaa, sillä siitä ei vaan meinannut millään tulla mitään. En todellakaan tiedä onko se nyt oikeaoppisesta tehty, todennäköisesti ei, mutta onpahan tehty ja näyttää vielä jokseenkin oikeanlaiselta.




Jaksoin jopa väkertää niin paljon, että ompelin terenauhan vuorin ja päällisen yhdyssaumaan. Tulee kyllä näin tehden todella paljon viimeistellymmän näköinen.











Sitten vaan toivotaan, että kelejä riittää villakangastakillekin, ettei koko syksyä tarvitsisi kulkea sadetakissa.

-Minna-

26 kommenttia:

  1. Aivan virheettömän upea, Wau!

    VastaaPoista
  2. Todella hieno! Olet hitokseen taitava 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Anne ihan hurjan paljon (punastellen) :-)!

      Poista
  3. Aivan ihana takki, ja niin siististi tehty! Mulla iskee sama vimma villakangastakkeihin joka syksy, mutta olen todennut, että pari kerrallaan saa riittää :) tällä hetkellä toinen ite tehty, toinen kaupan, ja sitten on vielä kolmas joka on vuoriton ja ei enää lämmitä tarpeeksi näillä keleillä. Jos jossain vaiheessa laittais kiertoon sen kaupan takin niin voisi ommella uuden. Takkien ompelu on superkivaa! :)
    Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Outi! Takkien ompelu on todellakin superkivaa ja se kun voi tehdä juuri oman näköisen takin tekee siitä vielä mahtavampaa. Kaupan takki vaan kiertoon ja omia ompelemaan ;-).

      Poista
  4. Huikean hieno! Mukavaa viikonloppua, toivotaan takille hyviä kelejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja ihanaa viikonloppua sinullekin! Takki pääsi heti tositoimiin ja näkee nyt viikonlopun ajan Tukholmaa ja syfestejä ;-).

      Poista
  5. Siis apua kuinka hieno takki ja toivon tälle paljon ulkoilutusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Pikkupippuri! Takki ulkoilee parhaillaan Tukholmassa ja toivottavasti tosiaan paljon vielä kotonakin.

      Poista
  6. Todella hyvännäköinen takki! Wau!

    VastaaPoista
  7. Tuo kaulus alue näyttää vähän oudolta oliko valmis kaava?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaava kauluksen osalta on suoraan valmiista kaavasta, siitä trechcoat takin kaavasta. Sehän ei varsinaisesti ollut villakangastakin kaava, mutta miellytti itseäni ja halusinkin vähän erilaisen.

      Poista
  8. Nappien paikat väärin ja kun olet muokannut kaavan kaulus osio on väärin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaavaa ei ole kauluksen osalta muokattu lainkaan, muita saumoja ja mittoja kylläkin. Napit ei ihan sentilleen ole siinä kohtaa kuin kaavassa, mutta mielestäni toimivat paremmin näin.

      Poista
  9. Onpas hieno ja ihanan viimeisteltyä jälkeä!

    VastaaPoista
  10. Kaunis klassinen takki 2-rivinapituksineen. Hienoa työtä! Täälläkin 2 villasekoitekangasta odottaa takiksi pääsyään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Krista! Ei muuta kuin takkeja ompelemaan, se on hirmuisen hauskaa ja innolla odotan mitä upeaa sinä niistä loihdit!

      Poista
  11. Upea! Tätä taidan palata ihailemaan uudestaankin, jospa löytäisi itsekkin motivaation :) Onneksi kankaat ei vanhene ompelijaansa odottaessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Toivottavasti motivaatio löytyy ja pääset itsekin kietoutumaan omin kätösin ommeltuun takkiin. Kankaat toki ei vanhene, mutta niihin kyllä saattaa ajan hammas purra kyllästymismielessä ;-).

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Voi kiitos Hanna, taas mää punastelen täällä ;-).

      Poista