sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Muista aina liikenteessä

Tiedetään, että kaupasta saa heijastinliivejä muutamalla eurolla ja mainoslahjoina ihan ilmaiseksi. Ja tiedetään myös, että meiltä löytyy sellaisia jo (tosin ei pienimmän kokoa, joita ei oikein ole edes myynnissä). Oli vaan pakko saada toteuttaa kauniit heijastinliivit kaikille kolmelle lapselle. Nyt vanhinkin tulee käyttäneeksi sitä useammin. Tarvikkeet ostin jo marraskuussa, mutta projektin aloittaminen on kestänyt ja ihan syystä, sillä aavistin jo tarvikkeita ostaessa ettei tästä muodostu ihan pikaompelus ;) Aika monta tuntia on mennyt askarrellessa ja ommellessa, mutta kivaa on kyllä ollut.

Esikoiselle lilan värinen heijastinliivi timanteilla, keskimmäisellä roosan värinen heijastinliivi pupun kuvalla ja pienimmälle junaheijastinliivi. Kaikki kolme heijastinliiviä on ommeltu ulkoilukankaasta (Michael´s High Tech), joka oli loistava valinta näihin. Kangas on ihanan ohut ja mukava päällä ja se on hengittävä, tuulenpitävä sekä vettä ja likaa hylkivä. Kaiken lisäksi kangas on myös kotimaassa valmistettu, joka on aina iso plussa.





Esikoinen toivoi omaan heijastinliiviinsä palloja. Tylsää. Ehdotin timantteja, jotka hyväksyttiin samantien. Jee. Kaikki timantit on leikattu heijastinkankaasta, mutta tuo musta ei kyllä heijasta yhtä hyvin kuin perinteinen hopeanvärinen. Timantit koostuvat aina kahdeksasta palasesta, joissa oli aika työ liimailla ja ommella niitä kiinni. Kerran yksi palanen tipahti kädestä kankaalle kiinnittämisvaiheessa ja liimatahrat jäivät kankaaseen :/


  



Kangas: ulkoilukangas, Kangastukku
Heijastinkankaat: musta (Kangastukku) ja hopea (Jätti-Rätti)
Vinokanttinauha ja kuminauha: Jätti-Rätti


Keskimmäinen toivoi omaan heijastinliiviinsä pupua. Alkuperäinen toive oli pupun istumassa sivultapäin katsottuna, mutta yhdessä ideoitiin Little Pet Shop -tyylinen pupu. Kuva löytyi netistä, sillä tähän ei olisi omat piirustustaidot enää riittäneet. Heijastinliivin takapuolella on pupu luonnollisesti kuvattuna takaata päin :) Heijastinliivissä kaikki muut palat ovat heijastinkankaasta paitsi vaaleanpunaiset osat eli pupun nenä, maha ja häntä.









Kangas: ulkoilukangas, Kangastukku
Heijastinkankaat: musta ja valkoinen (Kangastukku) ja hopea (Jätti-Rätti)
Vinokanttinauha ja kuminauha: Jätti-Rätti


Pienin (1v 2kk) ei esittänyt toiveita ja heijastinliiviin päätyi juna, joka on äidin suosikki. Junan kyytiin pääsi pari nallea ja ilmapallojakin :) Koska poika on vielä pieni, ompelin tarranauhan toiseen olkaimeen niin heijastinliivi on helpompi sekä nopeampi pukea päälle. Heijastinliivissä kaikki muut palat ovat heijastinkankaasta paitsi vaaleansiniset osat eli junan pyörät ja nallet. Nallen naamaan ompelin silmät ja suun mustalla Nalle-villalangalla.











Kangas: ulkoilukangas, Kangastukku
Heijastinkankaat: musta ja valkoinen (Kangastukku) ja hopea (Jätti-Rätti)
Vinokantti-, kumi- ja tarranauha: Jätti-Rätti


Muista aina: liikenteessä
monta vaaraa ompi eessä.
Siksi valpas aina mieli,
se on turva verraton.



-Jaana-

4 kommenttia:

  1. Ihania asusteita:) Heijastavat niin upeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli :) Varsinkin tuo hopeinen heijastaa todella hyvin ja yritin laittaa siitä mahdollisimman isot palat :)

      Poista
  2. Onneksi löysin tämän. Sai hybän inspiksen tekemään omille muksuille kun kulkevat tien yli puistoon. Mutta puistossa leikkii myös perhepäivähoitajat lasten kanssa ja olia hyvä kun omat erottuis joukosta helposti jos samaan aikaan sattuvat leikkimään :) helpottaa varmaan hoitajiakin kun ylimääräiset erottuu seasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sait näistä inspiksen :) Ompeluiloa!

      Poista