maanantai 11. elokuuta 2014

Raitaa ja refashionia

Ihan perus, joo ja aika tylsää myös,
mutta sitä mun ompeluhuoneesta useimmiten valmistuu.
Iso osa jää myös bloggaamatta juurikin siksi, että on 
niin perus....

Tällä kertaa peruskauraa syntyi Noshin ihanan pehmeistä trikoista.


Kaava oma peruspaita
Trikoo Nosh Organics


Tylsää toistoa, kaava oma ja kangas Nosh.
Hihoja ei edes yritetty kohdistaa :-).


Hyvin se näytti kelpaavan, vaikka onkin vaan perus...

Mulla on iso Ikean säkki tuunattavaksi tarkoitettuja vaatteita ja tässä muutama päivä sitten tuumailin ääneen, että miten hyvä sellaiset pellavaiset shortsit olisikaan pienelle miehelle kesän helteille. No, tuo ihanainen miehenihän siihen totesi, että sullahan on se tuunikassi jemmassa ja siellä hänen vanha valkoinen pellavapaita odottamassa uusiokäyttöä. Kappas, sieltähän se tosiaan löytyi ja muutama nips naps ja sur rur ja shortsit valmiina heitettäväksi jalkaan.



Viikonloppuna meidät kutsuttiin nauttimaan kesäpäivästä samoihin maisemiin missä Jaana perheensä kanssa lomailee ja voi kun meillä olikin mukava päivä. Lapset polskivat menemään suurimman osan aikaa ja suunnitellut vaatekuvaukset jäivät aika vähäisiksi. Nämäkin kaksi kuvaa oli aikamoisen työn ja tuskan takana, minkä voi hyvin aistia jo ilmeistä. Eikä tarvinnut kuin selkänsä kääntää niin pieni mies oli jo vilahtanut vaihtamaan uikkareita päälleen :-).



Vielä on kesää jäljellä ja nämäkin pellavat pääsevät vielä jalkaan, vaikka ei enää hellelukemiin päästäkään. 

-Minna-


2 kommenttia:

  1. Tosi kivoja vaatteita. Noi shortsit varsinkin on vallan nerokas ratkaisu =)

    Peruspertsaa meilläkin valmistuu, mut me myös tykätään käyttää sitä pertsaa, monimutkasemmat viritykset tuppaa jäämään käyttämättä. Mitäpä sitä sitten virittelemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Sitä paitaa tosiaan tuli tovi pyöriteltyä lattialla ennen idean kirkastumista, kun halusin niihin kuitenkin jonkun pienen jujun.
      Mulla ne monimutkaisemmat jää osittain ajanpuutteen vuoksi tekemättä, vaikka olishan se mukavaa jos olisi aikaa enemmän aplikoinneille ja maalauksille.

      Poista