lauantai 23. tammikuuta 2016

Haasteellinen sininen

Heti vuoden ensimmäisenä päivänä Hommahuoneen Sanne-Maija käynnisti 
koko vuoden kestävän Värihaasteen, johon mekin innoissamme ilmoittauduimme mukaan. 
Haasteen ajatuksena on joka kuukausi luoda käsillä jotain sen kuukauden väristä ja blogata se, kertoen samalla oma suhteensa kyseiseen väriin.
Tammikuun värinä on sininen ja olenkin aiemmin maininnut, että itse en ole sinisen ylin ystävä, ainakaan silloin kun se on omassa vaatteessa. Hieman olen kuitenkin jo sinisellekin lämmennyt, vaikkei kaappiin kovin montaa sinistä olekaan eksynyt. Pojalleni sininen kuitenkin sopii mielestäni oikein hyvin, erityisesti turkoosin sävyisenä.



Kaappiin oli jäänyt marinoitumaan pieni pala Metsolan autofroteeta jumppiksesta, jonka ompelin pojalle jokunen vuosi sitten. Autojumppis oli kovin pidetty ja jonkun kerran olen kuullutkin vienon toiveen, josko äiti ompelisi uuden autojumppiksen. Kaappiin oli jäänyt marinoitumaan myös jokunen vuosi sitten ostettu Metsolan turkoosi joustofrotee ja kun autofroteeta ei tosiaan ollut kuin pala jäljellä niin yhdistettynä tuon turkoosin kanssa siitä sai vielä taiottua jumppiksen koossa 134.
Sen verran pitkä on jo tuon kokoinen kaava, että metrin pätkä ei riitä enää koko pituuteen, vaan piti hieman soveltaen tehdä. Pitkillä lahjeresoreilla ja yläselän palakikkailulla sain kankaat riittämään.


Kaava: Jumpsuit Suuri Käsityö 11-12/2015
Kankaat: Metsola



Nyt on taas poitsulla mieluinen jumppis. Kuviin suostuttelu alkaa olla jo hieman haastavaa, kuten seuraavista näkyy ;-).



Villa & Villa haluaa jakaa fiilistelykuvia myös heille, jotka eivät blogeja niin seuraa ja sen vuoksi...


-Minna-




6 kommenttia:

  1. Hih, ihanat poseeraukset :D Onko teillä oma studio vai mistä noin hyvä valkoinen taustakangas? Tekee oikeutta vaatteille, kun pääsee kunnolla esiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa tosiaan ottaa useammankin kuvan jos meinaa jonkun julkaista ;-). Meillä on kyllä haaveissa studio, mutta nyt mennään vielä niin että viritellään iso valkoinen tausta (joka on harmillisen ryppyinenkin) keskelle olohuonetta ja kuvaillaan jokunen setti sitten kerralla.

      Poista
  2. Hyvän mielen kuvia :D. Hienoa, että lähditte mukaan haasteeseen. Toiveompeluita on kiva tehdä, sillä saaja näyttää tyytyväiseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kivasta haasteesta Sanne-Maija!
      Toiveompelut on kyllä ihan parhaita ja varsinkin silloin kun ne käyttäjänkin mielestä onnistuvat, se on tämän harrastuksen paras palkinto.

      Poista
  3. Ihana malli, hienoja ilmeikkäitä kuvia :D Oranssi raikastaa kivasti jumppista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo rakas pikkuinen on kyllä aikamoinen ilveilijä :-), perusilmeistä kuvaa ei oikein hänestä saa. Mäkin tykkään tuosta oranssista ja sekin sopii mielestäni hänelle ihan kivasti.

      Poista