perjantai 15. tammikuuta 2016

Farkut hämähäkkimiehelle

Olen jo pitkään ihastellut blogeissa muiden ompelemia farkkuja,
itselleen tai lapsilleen ja miettinyt että kyllä minäkin, sitten joskus...
No nyt tuli sitten se joskus kun näin uusimmassa lasten ottobre-lehdessä poikien farkut.
Pojallahan se suurin tarvekin uusille farkuille tällä hetkellä on.



Malli miellytti silmää kovasti ja oli vielä sopivasti slimmi, olematta liian kapea.
Taannoiselta Ruotsin messumatkalta hankittu sopivan ohut, hiukan joustava mustan sininen farkku sopi juuri sopivasti näihin pöksyihin.


Kaava: Isojen poikien farkut Ottobre 1/2016
Kangas: hiukan joustavaa farkkua Tukholman Ohlsson Tygeriltä
Nappi ja vetskari jemmoista


Koristetikkaukset ompelin perus farkkumaisella kellertävällä langalla.


Takakaskut oli hauskasti ommeltu kolmesta palasta ja etutaskussakin extraleikkaus.


Taskuvuoriin käytin kaapista tikkauslankaan sointuvaa puuvillaa. Nappi on hauska, messingin värinen aika paksu metallinappi, joka on ilmeisesti tullut joskus jonkun ostovaatteen mukana varanappina. Näitä yksittäisiä varanappeja onkin aikamoinen kasa, sillä jemmaan aina kaikki napit mitkä tulee ostovaatteiden mukana. 
Vetoketju ei ollut ihan optimaalinen, isolla rinkulavetimellä, mutta kun kaapeista ei sopivampaa löytynyt ja housut oli pakko saada siltä istumalta valmiiksi, niin sillä oli sitten mentävä mitä kaapista löytyi.



 Farkkujen kaveriksi ompelin hämähäkkimiehen paidan samaan tyyliin kuin aiemassa postauksessa serkun joululahjapaidan, erilaisella silityskuvalla.

  







Näitä täytyy tehdä lisää ja mielessä onkin jo seuraavat kaksi versiota.

-Minna-

12 kommenttia:

  1. On kyllä upeat farkut 😊:) ja tykkään tuosta mallista. Luulen että olisivat myös tyttäreni mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia, malli on kyllä ihan huippuhyvä ja mikä parasta sitä ei tarvinnut muokata lainkaan. Olen myös tiiviisti seurannut sinun farkkutehtailuja ja haaveillut varovaisesti myös omien kokeilusta ;-).

      Poista
  2. Tosi siistit farkut! Meidänkin pojalle varmasti kelpaisi, mitenkähän saisin muutettua kaikki suunnitelmat toteutukseksi?? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäpä juuri tulee itsekin miettineeksi usein, ideoita olisi vaikka millä mitalla, mutta aikaa ja jaksamista ei ihan samassa suhteessa ;-).

      Poista
  3. Aivan ihanat housut ja mikä istuvuus! Tämän kaltaiseen ompelukseen kerään juurikin rohkeutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeasti vaan yrittämään, huolellisesti kun tekee niin se palkitsee varmasti!

      Poista
  4. Vautsi, todella upeat farkut ja niin siistit tikkaukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, se mikä itselle merkitsee hirmuisesti on se, että myös käyttäjä on erittäin tyytyväinen pöksyihinsä.

      Poista
  5. On kyllä niin makeet farkut ja huppari et huh! Mulla ei taitais riittää hermo kaikkiin farkkujen tikkauksiin! Respect!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Hanna :-), Reippaasti vaan, ei ne loppupeleissä niin hurjat olleet vaikka niitä tietty jonkun verran onkin.

      Poista
  6. Tosi päheet!! Mulla on jo pitkään ollut farkkukangasta, aikeena ommella keskimmäiselle mukulalle farkut. Kiva tietää, että tuo ob:n kaava on hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Suosittelen lämpimästi, malli on kyllä oikein toimiva. Itse en tehnyt mitään muutoksia kaavan mittasuhteisiin.

      Poista