torstai 18. kesäkuuta 2015

Pussukkatehtaalta päivää

Taas on ollut pussukkatehdas käynnissä; tällä kertaa syntyi kaksi meikkipussukkaa synttärilahjaksi 9v. tytöille. Koska tytöt harrastavat taitoluistelua, laitoin pussukoihin luistimen kuvat. Kankaat valittiin yhdessä synttäreille menneen tyttären kanssa ja kun hain applikoitavaksi sopivaa kangasta luistimen kuvaa varten, kysyi esikoinen miksi ei laiteta kuvaa silityskalvosta?! Loistava idea, joten eikun kaivamaan kaapista hopeanvärinen silityskalvoarkki.






Meikkipussien päällinen on mustaa paksumpaa puuvillaa, johon silitin lisäksi paksun tukikankaan tuomaan ryhtiä. Vetoketjut ovat vaaleanpunaiset samanvärisillä tikkauksilla. Päätykahva pirteän turkoosinvihreää puuvillaa nelinkerroin taiteltuna. Vuorikangas on valkoista lakanapuuvillaa. Luistimen kuvan otin netistä ja piirsin isompana ensin pergamiinille ja siitä silityskalvolle.







Kokoa näillä pussukoilla on 24x15x10cm (LxKxS) ja pussukat ovat samanlaiset. Ainoastaan päälikankaan tähdet ovat hieman eri kohdissa.

Blogista löytyy ohje tällaisten pussukoiden ompeluun sekä myös silityskalvoihin. Linkit tuossa oikeanreunan palkissa.



-Jaana-

2 kommenttia:

  1. upeat! saisikohan sitä nyt kesälomalla vihdoin aikaiseksi opetella tuon pussukkaompelun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne :) Ompele ihmeessä ja jos tarviit taas etätukea, niin laita viestiä :D

      Poista