maanantai 18. toukokuuta 2015

Lontoo - kangasholistin taivas

Lontoo osoittautui kangasholistin taivaaksi! Paljon kangasliikkeitä täynnä kankaita. Kankaita joka lähtöön, makuun ja tarkoitukseen. Paljon ihania kankaita!

Kangas- ja käsityöliikkeitä Lontoossa on enemmän kuin yhdellä visiitillä jaksaa ja pystyy kiertämään. Itse tein kaksi täsmäiskua alueisiin, joilta löytyy paljon kangaskauppoja vierekkäin. Toinen oli Goldhawk Road ja toinen Soho.

Goldhawk Roadilla on toistakymmentä kangaskauppaa vieri vieressä. Sinne pääsee kätevästi metrolla (Hammersmith & City -linjalla Goldhawk Roadin asemalle ja liikkeitä löytyy heti metroasemalta alkaen). Useimpia näistä liikkeistä ei voi kuvailla sanalla "tyylikäs" tai "selkeä" vaan lähinnä kankaiden paljoudella. Joukosta löytyi sekä edullisia kangaslöytöjä että hintavampiakin kankaita. Kaikki kangaslaadut ja -tyylit olivat edustettuna ja aina kun luuli nähneensä koko kaupan valikoiman, löytyi kankaita vielä nurkan takaata, alakerrasta, yläkerrasta ja milloin mistäkin. Näissä olisi kangasholisti saanut kulumaan vaikka koko päivän ;)








Goldhawk Roadin liikkeissä oli myynnissä lähinnä kankaita. Joissain näin pienen telineen vetoketjuja ja kysymällä olisi varmasti löytynyt lankoja yms. mutta esillä oli tosiaan kankaita. Paljon kankaita. Joissain liikkeissä rullia ja pakkoja oli liike niin täynnä, että vaivoin asiakkaat mahtuivat joukkoon, joita oli liikkeellä jonkin verran.




Toinen Lontoon kangaskauppojen keskittymä löytyi Sohosta. Nämä liikkeet olivat Goldhawk Roadin liikkeitä selvästi elegantimpia sekä ulkomuodoltaan että valikoimaltaan ja samalla myös kalliimpia. Useimmissa liikkeissä metrihinnat pyörivät 40 punnasta (n. 60 eurosta) ylöspäin ja paljon oli 200 tai 300 euron metrihintaisia kankaita. En ostanut ;) Mutta aivan ihana oli katsoa kauppojen valikoimaa. Alla muutamia liikkeitä poimittuna Sohon alueelta.



Misan Textiles (4 Berwick St) - Suhteellisen kallis kangaskauppa, jonka alakerrassa tosin poistomyynnissä olevia kankaita alennettuun hintaan. Samalla yrityksellä myös vaatekauppa vähän matkan päässä.




Broadwick Silks (9-11 Broadwick St)  &  Silk Society (44 Berwick St)




Cloth House (47 Berwick St) - todella suloinen ja kaunis kangaskauppa, jossa oli myös tarvikkeita yms. myynnissä 




The Berwick Street Cloth Shop (14 Berwick St) - Jos tarvitsee ylellisiä, upeita kankaita, täältä sellainen varmasti löytyy. Kallis. Todella kallis.





Yksi kankaiden ostopaikka, joka sijaitsee kyllä Sohossa, mutta ansaitsee maininnan erikseen on Liberty (Regent St). Kuuluisa, vanha tavaratalo, jossa on iso osasto tunnettuja kankaita ja muitakin käsityötarvikkeita. Itse rakennus on jo kaunis ja näkemisen arvoinen.








Mitä kankaita tuli sitten hankittua? Ostin asenteella "tätä ilman ei voi elää" tai "tarvitsen tätä todella paljon", koska tämän kangasholistin varasto alkaa olla jälleen todella täynnä. Niinpä metrejä ei tullut kuin viitisen kotiin kannettavaksi, neljää eri sorttia. Lisäksi kangaskauppakierroksella oli mukana rakas mieheni ja taaperomme, joten monta päivää tai edes koko päivää ei ollut mahdollisuutta kiertää liikkeitä :)

Kuvassa ylinnä oleva oli todella edullista, mutta erittäin hyvänlaatuiselta tuntuvaa paksumpaa puuvillaa, jossa tummansinisellä pohjalla valkoisia kapeita raitoja. Yhtä projektia varten olen etsinyt juuri tämänlaista kangasta. Toiseksi ylin on laminoitua farkkua eli siis denim-kangas, joka on vedenpitävä. Kaksi alinta ovat siksak-puuvillaa. Ainoastaan jäi harmittamaan, etten tajunnut hankkia Libertyltä mitään. Aika meni kankaita, tarvikkeita ja liikettä ihaillessa niin huomasin vasta myöhemmin, etten tehnyt ostoksia siellä, hups.



Blogin lukijoiksi on liittynyt taas joukko uusia. Tervetuloa kaikille! :)

-Jaana-

8 kommenttia:

  1. Oi joi, mihin olet päässyt käymään, ihanan inspiroiva reissu varmasti! Minua ainakin kovasti houkuttelisi juurikin Lontoon ja Pariisin kangaskaupat. Kummassakin kaupungissa olen käynyt nuorena kielikurssilaisena, mutta silloin jäi kyllä kangaskaupat kiertämättä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihana reissu kaikkinensa ja kangaskauppaterapia kruunasi sen ;) Paljon liikkeitä jäi vielä käymättä ja pari vuotta sitten en ole ymmärtänyt yhdistää reissuihin kangas- ja askartelukauppashoppailua.

      Poista
  2. Voi, mikä taivas! :) Kiitos, tämä meni säästöön Lontoon reissua odottamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kaima; oli mitä inspiroivin taivas :D Lontoo on kaikkinensa ihana kaupunki.

      Poista
  3. Oi, miten upean näköistä ♥ Mä haaveilen, et joskus pääsisin lähteen Lontoon kässämessuille, mut epäilen, ettei matkaseuraa löydy ainakaan kotoa =) Kivat tuliaiset ostit! Varsinkin toi siksak-puuvilla on aikas herkullisen näköistä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsityöreissu oikeassa porukassa olisi aivan mahtavaa <3

      Poista
  4. oi! Päästäpä tuonne tonkimaan! Kiva nähdä mitä ihanaa loihdit kankaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama asia pitäisi ainakin saada toteutettua lähiaikoina... ;)

      Poista