sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Hempeä tyllikassi

Pikkytytön synttärilahjaksi syntyi jälleen kerran yksi tyllikassi. Tällä kertaa tyllinväritys oli vihertävä ja kassista piti tulla hempeän tyttömäinen. Neiti numero kaksi oli vähän aikaa sitten löytänyt paikallisessa kangaskaupassa käydessämme palalaatikosta herkullisen vihreän väristä tylliä ja se pääsi tähän laukkuun ja loppu rakentui tuon tyllin pohjalta. Sopivan kuvionauhan löytäminen ei ollut helppoa, mutta onneksi lopulta paikallisesta askarteluliikkeestä löytyi tähän sopiva nauha.


Kankaat ja tyllit: Jätti-Rätti
Kuvionauha: Presento,  Turku
Satiininauha: Jätti-Rätti





Tyllikassin sisällä olevasta taskusta tuli niin hieno, että siitä oli pakko ottaa kunnon kuva jo ompeluvaiheessa, jolloin koko tasku näkyy hyvin. Tasku on valkoisesta tekonahasta, sen toinen puoli on unelmapehmeä, reunat tikattu vaaleanpunaisella langalla ja yläreunan kanttasin vaaleanpunaisella satiininauhalla. Oma tyttö kun näki tämän taskun, hän halusi heti omaan kassiinsa samanlaisen. Tosin tällä hetkellä ei ole yhtään kassia valmistumassa omille lapsille… ;)




Tyllikassista on päällä kaksi kerrosta vaaleanvihreää tylliä ja niiden alla kaksi kerrosta pehmeämpää valkoista tylliä. Jälleen on siis tylliä runsaasti niinkuin tyllilaukussa kuuluukin olla!






 -Jaana-

10 kommenttia:

  1. Voi mikä herkku! Kyllä ois meidän balleriinan alku onnessaan tällaisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tuli kyllä aika karkki ;) Kohta on tulossa yksi hyväntekeväisyyshuutokauppa, johon ompelen yhden tyllikassin niin siinä tilaisuus ostaa sellainen omaksi, vink vink ;) Laitan blogiin tietoja hyväntekeväisyyshuutokaupasta lähempänä sen ajankohtaa.

      Poista
  2. Nämä tyllikassit on niin söpöjä! Kovasti tekisi mieli kokeilla itsekin ja tylliäkin on jemmassa vaikka minkä värisenä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara! Ei muuta kuin ompelemaan ja rypyttämään tylliä ;) Vinkkinä, että tylliä kannattaa laittaa paljon (!) ja alla oleva kassi saa olla mittasuhteiltaan normaalia korkeampi, koska päälle tuleva tylli leventää ulkomuotoa.

      Poista
  3. Tää on kyllä hieno! En ole ennen nähnyt missään tällaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ei näitä tosiaan ole tullut missään vastaan ja itse ideoin tämän tyttärelleni ommellessa. Ensimmäinen versio oli hieman eri muotoinen, mutta idea sama :D

      Poista
  4. Tämä(kin) on kyllä niin upea, kauniit sävyt. Sinä olet melkoinen taituri näiden kassien ja pussukoiden tekemisessä, toinen toistaan hienompia aina ilmestyy tänne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista :) Lähiaikoina ommellaan vielä yksi tyllikassi hyväntekeväisyyshuutokauppaan ja sitten on hyvä pitää taas taukoa ;) Mutta jotain kasseja varmaan tulee ommeltua… useampi idea jo pyörii päässä, hmm.

      Poista
  5. Voi että miten ihana tämäkin!! <3 Nää on aina niin huolella tehdyn näköisiä ja täydellisen näköisiä että oih ja voih. Pitää varmaan huutokaupassa kyttäillä mahdollista kassia jos kerran oot tekemässä, meidänkin tyttö ihastuisi ikihyviksi varmasti. Tosin voi olla että hinta nousee aika korkeaksi tälläisellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria :) Tyllikassi on tosiaan tulossa hyväntekeväisyyshuutokauppaan :)

      Poista