torstai 26. lokakuuta 2017

Kotiliesi -lehdessä Ommellen iloa

Saimme jokin aika sitten yhteydenoton Kotiliesi -lehden toimittajalta, joka etsi juttusarjaan arjen hyväntekijöitä ja oli löytänyt blogimme jutun Ommellen iloa -hyväntekeväisyysompelusta (linkki). Oli suuri ilo ja kunnia kertoa tästä projektistamme, jonka saimme tehdä yhdessä 27 upean, ompelua harrastavan naisen kanssa, joilla kaikilla on todella suuri sydän. Lisäksi saimme mukaan kuusi mahtavaa suomalaista kangaskauppaa, jotka mahdollistivat hyväntekeväisyysompelun onnistumisen. Jokaiseen saumaan ommeltiin mukaan iloa ja rakkautta <3

Yllä olevasta linkistä löytyy kaikki mukana olleet ompelun harrastajat, upeat kangaskaupat sekä jokainen tämän hyväntekeväisyysompelun puitteissa syntynyt vaate tai muu ommeltu asia.



Juttu Ommellen iloa -hyväntekeväisyysompelusta löytyy tänään 26.10.2017 julkaistusta Kotiliesi -lehden joulunumerosta 22/2017.




Tämä hyväntekeväisyysprojekti onnistui loistavasti ja pystyimme tuomaan ommellen iloa 22 perheeseen, yhteensä 61 lapselle. Ompelimme yhteensä 151 asiaa, joista suurin osa oli vaatteita lasten omien toiveiden mukaan.

Perheiltä saatu palaute todellakin sykähdytti. Saimme mm. seuraavat kiitokset:

"Kiitos paljon tästä mahdollisuudesta! Sai kyllä tämän äipän onnenkyyneliin, kun voivavarat on aika vähissä ja talous on todella tiukalla."

"Kiitokset jo etukäteen, saitte hymyn mun kasvoille jo pelkästään blogikirjoituksesta! :) "

"Huh, olipas aika mukava kuunnella pieniä haaveita. Elämään kuuluu haaveet pienet ja suuret, ja unelma antaa niille siivet :) "

"Sydänlämpöinen kiitos osanotosta ja meidän hyväksymisestä mukaan. Vielä vaatteitakin enemmän lämmittää se miten paljon kaunista tässä maailmassa vielä onkaan!"

"Wau, ihan huikean ihanaa. Äitikin on täällä niin innoissaan, kun tämä on niin huikean ihanaa ja uutta minullekin. Olisitpa nähnyt lasten ilmeet kun kerroin että voitte sitten vähän suunnitella jos on jotain toiveita että minkälainen vaate. Ei mennyt kauaa aamulla kun haettiin jo värikynät ja paperit lattialle ja istuttiin siihen rinkiin suunnittelemaan. Huh, kun itelläkin on jo jännää!"

"Ihanaa! Kiitos paljon! En malta odottaa kuinka iloisia tytöistä tulee, kun saavat ihan uutta vaatetta :) Tämä merkitsee meille todella paljon."

"Miljoona kertaa KIITOS! … Siinä vaiheessa kastui multa silmänurkka, kun lapsi istui sohvalla koko kasan kanssa ja kysyi, että onko nää oikeesti kaikki mulle. Tuli kyllä Ommellen Iloa ihan tupa täyteen!"

"Iso KIITOS ja lämmin halaus teille kaikille erittäin taitaville naisille! Ommellen iloa -tempauksen tavoite tuottaa iloa ja hyvää mieltä täyttyi kohdallamme 100%:sti. Teidän pyyteettömyytenne ja lämpimät sydämenne muistetaan täällä pohjoisessa pitkään :) "

"Jännityksellä haettiin torstaina paketti postista. Meille tuli todellakin joulu keskellä kesää! Kuten kuvassa näkyy, uudet vaatteet päällä on helppo hymyillä. Uusista vaatteista on kerrottu kaikille naapureille ja käsketty ottaa kuvia ja lähettää puhelimella mummille. Peilin edessä oli ruuhkaa ja vuoroja piti jakaa. Lasten huudahduksia pakettia avatessa: "Vähänkö hieno!", "Aivan ihana!", "Oi, siisti!". Miehen sanoin ovat parempia kuin kaupassa. Minä ihmettelen miten joku osaa tehdä noin siistiä ompelujälkeä! Saumojen kätköihin tallentuneet lämpimät ajatukset tuulahtivat esiin pakettia avatessa. Ne saivat minut kyyneliin. Meitä autetaan, ei tarvitse yksin jaksaa! Toiveet toteutui todellakin yli odotusten! … Todellakin toteutui Ommellen iloa! Se on jokapäiväistä, kun näen lapseni kaunis vaate päällänsä."

"Kiitos vielä ihanan asian järjestämisestä ja siitä, että pääsimme tähän mukaan! Muistan tämän varmasti loppuelämäni ajan! Teillä on sydän paikallaan."


-Jaana & Minna-

2 kommenttia:

  1. Tulee niin hyvä mieli aina kun tästä projektista lukee! Tuli viime vuonna teidän ja muidenkin blogien kautta, kun luin tuota Kotiliettä ja nyt taas. Ihana, että niin moni lapsi tuli onnelliseksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla <3 Tämä oli kyllä todella onnistunut projekti, jossa saatiin tuotua moneen perheeseen ommellen iloa <3

      Poista