lauantai 15. lokakuuta 2016

Tikkitakki

Taas on tullut syksy, oikeastaan vähän kuin varkain.
Täällä etelässä varsinkin on vielä ollut hyvinkin lämmintä,
ja oikeastaan vasta tällä viikolla on tarvinnut kaivaa jotain vähän lämpimämpää päälle.
Ja syksy kun tulee niin sehän on taas takkiompelun paikka, vai mitä ;-)?

Ihastuin Ideoi-blogin Piian ompelemaan tikkitakkiin ja sen myötä olikin sitten aika selvää, 
että millaista takkia sitä olisi tänä syksynä itselle tiedossa.
Kangaskauppojen valikoima ei vaan ihan ehkä täysin osunut naulan kantaan,
sillä sellaista ihan pehmeää tikkikangasta ei osunut omalle kohdalle.
Tai siis olihan niitä vaikka ja minkälaisia, mutta värit ei miellyttäneet lainkaan.
Väriltään kyllä lopulta löysin oikeinkin kivan, 
mutta hiukan jouduin tinkimään siitä pehmoisesta tuntumasta.



Takki on ommeltu naisten Ottobre 5/2014 lehdessä olevan tikkitakin mukaan.
Jonkun verran olen kaavaa muokannut.
Muutin etuosaa niin, että sain vetoketjun tilalle napit.
Samalla tuli ommeltua kauluksesta aavistuksen lyhyt.
Sen oli tarkoitus tulla lähemmäs nappeja mutta tein pienen mittavirheen 
ja nyt se kaulus alkaa vähän turhan kaukaa nappeihin nähden.
Lyhensin myös helmaa jonkun verran.
Taskut on myös toteutettu ohjeesta poiketen.


Kaava: Ottobre 5/2014
Kankaat: Kuplatikki Eurokangas, vuori JättiRätti
Nepparit: Prym, Eurokangas






Vuorikangasta sai myös vähän metsästää, kun suoraan sopivan väristä ei meinannut millään löytyä.
Lopulta ostin jotain satiinin tyyppistä ja käytin siitä nurjan puolen kun oikea oli liian kiiltävä.





Lasten takkien kanssa taitaakin tulla taas aikamoinen hoppu,
jotta ehtii edes syksyn puolella ommella ne.

-Minna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti