keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Wannabe Olsson

Olen jo todella pitkään haaveillut MyOlssonin mekosta,
varsinkin sellaisesta mikä on toteutettu Turku-aiheisella kankaalla.
Siinä alkuperäisessä mallissa vaan on parikin sellaista asiaa,
 jotka ei ehkä ole omalle kropalle kaikkein istuvampia.


Yhdelle ystävälle kun ompelin lahjaksi mekkoa, siihen piirrettiin kaavat vanhasta mekosta.
 Ihastuin siihen kaavaan ja piirsin samalla omienkin mittojen mukaan kyseiset kaavat.
Näin sain jätettyä ne itselle vieraat seikat pois ja ommeltua juuri sellaisen 
Olsson-tyylisen mekon mistä olin jo pitkään haaveillut.


Kaava on siis tosiaan kuositeltu vanhasta mekosta ja koekappaleiden kautta haettu omille mitoille sopivat kaavat.
Kangas tässä on Vallilan Aurajoki-kangasta, oranssin sävyisenä. 
Vallilan puuvillaa on vaan tuo etukaistale. 
Etusivut ja takakappaleet on mustaa hiukan joustavaa puuvillasekoitetta Jätti-Rätistä.




Kaava: oma
Kankaat: Vallilan Aurajoki Turun keskustassa sijaitsevasta pienestä kangaskaupasta, jonka nimeä en juuri nyt saa päähäni millään ja puuvillasekoite Jätti-Rätistä


Jouduin takakappaleelle laittamaan keskisauman, sillä en saanut tätä hyppyripyllyä muotoiltua kaavoilla muuten. 
Ja on se sitten jos tekee kokonaan joustamattomasta niin vetoketjua varten valmiina. 
Tähän ei ketjua tarvittu lainkaan kun mustassa on sen verran joustoa, 
että mekon saa puettua ilman ketjuakin.



Tämmöinen on kyllä melkein pakko ommella toinenkin, jostain toisesta ihanasta Vallilan Turku-kankaasta.

-Minna-

12 kommenttia:

  1. Mahtava mekko ja hienosti istuu kaksi ihan erityyppistä kangasta yhdessä. Takasauma ei taatusti yksivärisessä edes näy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanne-Maija! Se on totta että takasauma ei erotu yksivärisestä. Täytyy kyllä todeta, että tämä on ihan tosi kiva päällä vaikka edessä onkin suht jämäkkää puuvilla, mutta juuri tuo toisen kankaan tuoma jousto tekee ihmeitä.

      Poista
  2. Upea mekko! Arvaa, rupesko tekemään samanmoista mieli:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona, arvaa vaan tekeekö munkin mieli jo seuraavaa ;-)

      Poista
  3. Onpa kaunis mekko ja ihanan värinen.
    T.Tytti

    VastaaPoista
  4. Ihana mekko! Tuo Aurajoki-kangas on niin kiva ja tässä just upeat värit. Tosi kiva syysmekko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Olen tosiaan tätä Aurajokikangasta haaveillut jo pidemmän aikaa ja tämä väri oli juuri hyvä syysmekoksi, kesään sitten olisikin kivampi joku raikkaampi väritys.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on kyllä tällä hetkellä ehkä se lempparein mekko.

      Poista