torstai 26. toukokuuta 2016

Blogin 2-vuotisarvonnan vaatepalkinnot

Blogi täytti huhtikuussa 2 vuotta ja järjestimme sen kunniaksi arvonnan, jossa sai esittää toiveen millaisen ompeluksen toivoisi palkinnoksi. Arpaonni suosi Tanjaa, joka toivoi pojalleen päheetä collegepaitaa koulun alkuun tai lapsenlapselleen röyhelöpeppuhousuja. 

Toiveen tarkennusten jälkeen päädyimme ompelemaan pojalle vähän samantyyppisen Ninjago-paidan kuin Jaanan kummipojalleen ompelema paita oli. Tanjan poika oli siihen ihastunut ja kovasti oli kuulemma ollutkin mieleinen paita, kun paketti oli kotiin saapunut.

Paidan etukappale on koottu kolmesta palasta, että siihen tuli vähän rouheutta. Saumat on päälitikattu vierestä vihreällä langalla. Vihreät tikkaukset on myös hihansuissa ja hupparin helmassa. Hupun reuna on huoliteltu vihreällä trikoolla, koska missään ei ollut myynnissä tuon vihreän silityskalvon väristä resoria ja tuo vihreän trikoon sävy on todella sama kuin Ninjagossakin. Ninjagon kuva on netistä haettu, jäljennetty tietokoneella ja leikattu Silhouette-leikkurilla.


Kaava: Beagle Boy 128cm muokattuna (Ottobre 4/3013)
Kangas: meleerattu harmaa college, Jätti-Rätti & vihreä trikoo, Kankaamo
Silityskalvot: MDP-supplies




Ompelimme yllätyksenä myös lapsenlapselle toivotut röyhelöpeppuhousut. Eihän tällaista tilaisuutta voi jättää käyttämättä, kun jotain suloista pääsee toteuttamaan ;) Kankaaksi valikoitui tummansininen joustofarkku ja siihen vaaleanpunaiset/roosanväriset lahkeensuut sekä röyhelöiden reunaan rullapäärmeet roosanvärisellä langalla.

Jaana ompeli vähän aikaa sitten tällä samalla Little houses -kaavalla omalle pojalleen housut ja ajatteli käyttää tätä kaavaa myös näihin housuihin, koska erillisen haarakappaleen takia toimii hyvin. Kaavalehteä lukiessa huvitti, sillä tämän kaavan toinen versio on nimenomaan frillapeppuinen. Muutin kyllä frillojen määrää ja leveyttä, jotta se miellytti omaa silmää.




Kaava: Little Houses 86cm muokattuna frillojen osalta (Ottobre 1/2012)
Kankaat: farkkutrikoo ja roosa trikoo, Jätti-Rätti




-Jaana & Minna-

8 kommenttia:

  1. On kyllä tosi kivoja molemmat! Omistaisinpa itsekkin tuon leikkurin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmi! Leikkuri on kyllä monessa kohtaa ollut aika kätevä ;-).

      Poista
  2. Hienot ompelukset! Olette hyviä toiveiden toteuttajia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Krista! Tämä oli hauska arvonta ja itseä ainakin hiukan arvontahetkellä jännitti että millaisen haasteen edessä ollaan ;-).

      Poista
  3. Hyviä toiveiden toteuttajia tosiaan :D Kiitos vielä kerran!

    VastaaPoista