sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Paljetteja ja rouheutta

Mä olen ihan hurahtanut silityskalvoihin ja niitä onkin tullut tosiaan käytettyä viime aikaisissa ompeluksissa aika paljon.
Tytönkin vaatekaappi suorastaan huutaisi lisää peruspaitoja ja värikkäät kirjavat kuosit
käyttövaatteissa ovat ehkä vähän ajaneet jo ainakin äidillä aikansa ohi.
Ajatuksissa siis simppeliä pertsaa, vähän höystettynä kalvokikkailuilla.
Kalvoissakin olen suosinut aika pelkistettyä linjaa ja
päässä muhiikin jo ajatukset useampaankin paitaan. 


Tässä siis sarjassaan ensimmäinen, pertsa vähän rouheammalla viimeistelyllä, höystettynä paljettikuosisella silityskalvolla. Sydämen ja tähden välillä ajatusta pyöriteltiin, neidin pyynnöstä päädyttiin sydämeen. 


Kaulus, helma ja hihat on viimeistelty niin, että ohuesta collegesta näkyy nurja puoli päällepäin. Kauluksessa ja helmassa käänne rullautuu ja hihoihin on ommeltu vähän leveämmät käänteet.


Ohuen ohut college Jätti-rätistä, kaava muokkaus laatikkopaidaksi tytön mitoilla piirretyistä peruskaavoista.


Isolla neidillä jo ison neidin elkeet, poseerauksiin haettiin jo jotain ihan muuta kuin pertsaa ;-).
Vuodenaika on vaan ihanan haasteellinen kun koittaa sisätiloissa iltamyöhään kuvailla.






-Minna-

2 kommenttia:

  1. Onpa kiva käyttöpaita. Mullakin noussut nyt yksiväriset suosioon kaiken kuosin ähkyttämänä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Siinä onkin sitten keksimistä, että mihin ne kaapeissa olevat nimenomaan räikeän väriset kuosit pistääkään... yöpaitojakaan nyt ei määräänsä enempää kukaan tarvitse ;-).

      Poista