maanantai 6. huhtikuuta 2015

Farkkulookia hellemekkoon

Ensin löytyi sattumalta kivannäköinen kaava, jota oli kokeiltava. Sitten löytyi paikallisesta kangaskaupasta niin mukava kangas, että sitä piti ostaa. Tuloksena syntyi farkkumekon näköinen hellemekko ohuesta puuvillasekoitekankaasta. Hellemekko tuli tarpeeseen ja pääsi heti koekäyttöön reissussa. Toimi!




Kaava: Moda 3/2010, koko 34
Kangas ja samettinauha: Jätti-Rätti




Mekon hihoissa on pienet laskokset ja ne on vuoritettu. Pääntiellä on alavara ja edessä myöskin laskokset. Mallissa takakappaleessa oli keskitakasauma, mutta ilmeisesti vain kankaan menekin pienentämiseksi. Ompelin sen itse yhdestä kappaleesta. Mekossa on sivuilla taskut, jotka osoittautuivat käytössä tarpeellisiksi. Viime kesänä ompelemaani hellemekkoon en tehnyt taskuja, mutta kyllä kolmen lapsen äiti vaan tarvitsee niitä.



Jo kangasta ostaessa pohdin tuleeko mekosta pliisu, jos sen tekee vain tuosta kankaasta ilman mitään muuta väriä tai twistiä. Ruskea sopi mielestäni tähän kaveriksi ja Minna ehdotti, että voinhan käyttää sen kanssa ruskeaa huivia, koruja tai saappaita. Joo, muttei uima-allasalueella tai rantsulla, koska kankaasta oli tulossa hellemekko ;) Löysin pienen etsinnän jälkeen pari senttiä leveää, tummanruskeaa samettinauhaa mekon helmaan kiertämään. Esikoisen kanssa kävimme hauskan keskustelun nauhan väristä; menin sanomaan sitä suklaan ruskeaksi ja tyttö analysoi mitä suklaata se eniten vastaa ;) Selvästi tummempi kuin Fazerin sininen :D Ompelin samettinauhasta siihen myös pienen rusetin, josta itse pidin mutta esikoinen ei. Noh, mun mekko kyseessä niin rusetti sai jäädä pitipä tyttö siitä tai ei. Myös Minna osti samaa kangasta, joten mielenkiinnolla odotan mitä toisessa villassa loihditaan siitä :)




-Jaana-

8 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän ihana mekko ja levolliset kuvat. Kesää odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pikkupippuri :) Vaikka sitä sai jo reilusti aurinkoenergiaa, saisi kesä tosiaan saapua pian :D

      Poista
  2. Todella kaunis ja sopii sulle upeasti.

    VastaaPoista
  3. Upea, täytyypäs painaa lehden numero mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tuli kirjastossa lehtiä selaillessa vastaan ja ihastuin heti malliin. Ensin ajattelin tehdä sen yhdestä Tanskan reissulta ostamastani kankaasta, mutta sitä ei ollut tarpeeksi :/

      Poista
  4. Wau! Upea ompelus jälleen kerran!

    VastaaPoista